Ameeba: possessiivisufliksin liittyminen agenttipartisiippiin
Kirjoitan työkseni. Niinpä kuvittelin, että kielioppisäännöt ovat meikäläisellä suhteellisen hyvin hanskassa. Tässä harhaluulossa elelin onnellisena - kunnes menin yliopiston pakolliselle kirjallisen viestinnän kurssille. Ensimmäisellä tunnilla käytiin läpi lauseenvastikkeita.
Opettaja: Tyttö siellä keskirivissä. Niin, sinä. Onko seuraava lause oikein vai väärin?
Minä: No... se kyllä kuulostaa vähän oudolta, mutta en tiedä mitä sääntöä se rikkoo.
Opettaja: Oikein vai väärin?
Minä: Väärin? Tai. En minä tiedä. Oikein?
Opettaja: Kyllä se on väärin. Tiedätkö miksi?
Minä: ?
Opettaja: %#"()=??/&%#"""/%¤.
opettaja viskeli sellaista kielioppilatinaa, että allekirjoittanut hukkasi itsensä rivien väliin. Havaitsin, etten edes muista mitä genetiivi ja nominatiivi tarkoittavat. Hyvä kun muistan mitä adjektiivit ja substantiivit ovat. Pyydän kunnioittavammin: älkää kiertäkö puukkoa haavassa huomauttamalla pilkkuvirheistäni. En minä onneton niitäkään sääntöjä muista.
Nyt luen huomiseen suomen kielen tenttiin. Geminaatat, diftongit, akkusatiivit, essiivit, adessiivit, appellatiivit, proprit ja muut oudonnimiset pirulaiset käyvät kimppuuni sivu sivun jälkeen. Pronominin korrelaatti puree nilkkaan. Itkua vääntäen käännän sivulle 81, ja kuristun substantiivinjohtimiin.
Opettaja: Tyttö siellä keskirivissä. Niin, sinä. Onko seuraava lause oikein vai väärin?
Minä: No... se kyllä kuulostaa vähän oudolta, mutta en tiedä mitä sääntöä se rikkoo.
Opettaja: Oikein vai väärin?
Minä: Väärin? Tai. En minä tiedä. Oikein?
Opettaja: Kyllä se on väärin. Tiedätkö miksi?
Minä: ?
Opettaja: %#"()=??/&%#"""/%¤.
opettaja viskeli sellaista kielioppilatinaa, että allekirjoittanut hukkasi itsensä rivien väliin. Havaitsin, etten edes muista mitä genetiivi ja nominatiivi tarkoittavat. Hyvä kun muistan mitä adjektiivit ja substantiivit ovat. Pyydän kunnioittavammin: älkää kiertäkö puukkoa haavassa huomauttamalla pilkkuvirheistäni. En minä onneton niitäkään sääntöjä muista.
Nyt luen huomiseen suomen kielen tenttiin. Geminaatat, diftongit, akkusatiivit, essiivit, adessiivit, appellatiivit, proprit ja muut oudonnimiset pirulaiset käyvät kimppuuni sivu sivun jälkeen. Pronominin korrelaatti puree nilkkaan. Itkua vääntäen käännän sivulle 81, ja kuristun substantiivinjohtimiin.
Jos se yhtään lohduttaa, niin mun työ on korjata muiden tekstejä, enkä mäkään noista mitään tajua.
Kuka noita termejä muistaa.
Posted by
puuro |
10:17 ip.
Yhdyn edelliseen. Minäkin kirjoitan työkseni, enkä ole koskaan muistanut noiden sanahirviöiden merkityksiä. Minä uskon, että kielioppi on joko selkäytimessä tai ei ole. Tarkoittanee siis sitä, että jonkun on pakko tankata sääntöjä, koska korva (silmä) ei kerro mikä on oikein ja mikä väärin. Jotkut taas suoltavat menemään näppituntumalta ja meitä sellaisia taitaa olla loppujen lopuksi enemmistö.
Posted by
Anonyymi |
8:51 ap.
Lähetä kommentti