lauantaina, toukokuuta 31, 2008

hna: Matti, Matti

"-- Keskustan satavuotinen linja on ollut se, että rakentamista ei Suomessa keskitetä vain suuriin kaupunkeihin. Koko Suomi on asutettava, sanoo pääministeri." - YLE Uutiset

Miksei YLE Uutiset kirjoita sitä mitä Vanhanen sitten sanoi, jatkoi ikään kuin perustelujaan. "Ettei Suomi olisi yhtä Pasilaa"?! Waaaad?! Pasilaa? Sen oli pakko olla jotain nurmijärveläis…

Siis sori. Masa asuu Lepsämässä, mutta mies joka ei muista missä on yhdenkin naisystävänsä tavannut ja keneltä on saanut kymmeniä tuhanseia euroja ei vaan voi muistaa/tietää missä asuu.

…huumoria, läppää mitä ei vaan Helsingissä syntynyt ja pk-seudulla kasvanut voi ymmärtää. Kun se sanonnan tyyppinen menee, että "Maailma on yhtä Keravaa", joka tietenkin viittaa yksipuoliseen ja tylsään kaavoittamiseen ja rakentamiseen, joka ei vastaa käsitystä innovatiivisesta taikka mistään viihtyisästä minkään lajin suunnittelusta taikka toteutuksesta.

ELLEI! Mattihan saattoi tarkoittaa sillä sitä, ettei tehtäisi samanlaisia urpoja ja historian lyhyelläkin kantamalla surkean …urpoja ratkaisuja, kuten Puu-Pasilan purku oli. Kenties Matti tarkoitti sitä?

Tunnisteet: , ,

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Neiti A: Annie livenä



Norjalaispimu Annie vetäisee livekeikan ihka-aidon bändin kera tänään Turun Dynamossa ja huomenna Helsingin Kuudennella linjalla. Mielenkiintoista nähdä, millaista settiä on luvassa.

Tunnisteet: , ,

Neiti A: Luomua, kiitos

No nyt se on todistettu oikein minuakin vakuuttavammilla tahoilla. Luomumaito on tavallista maitoa hyödyllisempää, sillä se sisältää enemmän antioksidantteja ja erilaisten rasvahappojen kesken vallitsee parempi tasapaino, kuulemma. Itse voin lisätä, että se ei ole pelkästään hyödyllisempää, vaan myös paremman makuista. Raikkaampaa.

Ja jos nyt ostaa pari purkkia maitoa viikossa, kuten allekirjoittanut, ei se muutaman kymmenen sentin hintaero kaada taloutta.

Tunnisteet: , ,

torstaina, toukokuuta 29, 2008

Oopa: Rollei, Zeiss ja diafilmi

vir_zeiss
Zeiss on zeiss, vaikka voissa paistaisi.

Tarkasti piirtää tuo Rollei Zeissin (?) 150mm linssillä. Tuntuukin kuin Canonin, Sigman ja Mamiyan putket olisivat täynnä puuroa pehmentämässä kuvaa. Muutenkin kamera on uskomaton: Kääntyvä perä, 1°-pistemittaus, automaattinen filminsiirto ja muita herkkuja niin, että ei jaksa edes luetella. Lisäksi keskari on aina keskari - ainakin mitä syväterävyyden hallintaan tulee. Diafilmejä on kiva katella luupilla (50mm objektiivilla nurinpäin) ja skannatessakin tulee ok-jälkeä...

Tällä hetkellä en omista digikameraa, eikä mieli tekisikään. Voi kun aina voisi kuvata keskarifilkalle. Reppu on ladattu täyteen filkkaa ja nyt vaan malleja kameran eteen.

Isompi versio täällä.

Tunnisteet:

Neiti A: Ässä keksiksi

Ai että. Työpaikan keksikaapista löytyi yllättäen vanhoja kunnon ässäkeksejä ja se on kuulkaa ollut menoa sitten. En ole mikään keksinsyöjä ollenkaan, mutta ne Tasangon kaneliässät, ne ovat melkein yhtä hyviä kuin äidin tekemät. Eivätkä ollenkaan liian makeita.

Se on nostalgiaa joka puraisulla. Ja niitä saa kaupasta!

Tunnisteet: ,

hna: juotiin hyvää Pasquaa

Ei se ainakaan ihan kuraa ollut. Viini, jonka ehkä aika helposti muistaa (tai edes) melkein Alkossa.

Tunnisteet: ,

hna: Ihan vaan aidosta tunteesta

Taas joku voi todeta, että: Eikö se ole sun duuni--?! Vähän riippuu. Jos sovitaan, niin mun duuni on siivota tai vaikka rakentaa valtamerialus, niin sitten se on. Mutta jos ei olla sovittu erikseen ja on koko ajan puhuttu, että mm. taittoon tuleva teksti on nk. raakatekstiä, missä ei ole käsintavutettuja tekstejä eikä muotoiluja jne, niin silloin se ei varsinaisesti ole mun homma käydä sitä kaikkea tekstimassaa läpi ja tehdä korjauksia. Se on silloin KVK:ta, eli käsikirjoituksenvastaisia juttuja ja ne on sitten oma lukunsa.

Markus Itkonenkin sanoo, että "kuka sitten vastaa taitosta ellei taittaja?". Totta. Joskus on vain hyvä, että materiaali olisi jo käynyt sellaisen seulan, ettei esimerkiksi tulisi asiavirheitä tai vaikkapa lukijaa alituiseen hämääviä kohtia.

Esimerkki. Ympyrädiagrammi, jonka palat ovat erivärisiä ja ne kuvaavat prosenttuaalisia määriä. Jokaisen palan vieressä on ko. prosentti lukun. Onko väliä onko palan vieressä oleva luku sama kuin palan väriä selittävässä tekstissä?! Jos tekstissä se on vaikkapa 9,7% niin voiko/saako se olla 10% palan vieressä?!

Ja nyt tähän vastaa täysin subjektiivisesti 6 keskiarvolla lyhyestä matikasta, suhteellisen todetun lukihäröinen: NO V VOI EIKÄ SAA!

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Neiti A: I'm the only single in this village



Daffyd Thomas on mun kohtalotoveri.

Tunnisteet: , ,

tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Neiti A: Senkin banaaninpussittajat

Tänään, jälleen kerran, todistin mielestäni käsittämätöntä toimintaa ruokakaupan hedelmätiskillä. Varmastikin puolet asiakkaista tunki valitsemansa banaanit hedelmäpussiin. Siis banaanit. Tiedättehän, ne keltaiset hedelmät, jotka kasvavat semmoisissa mukavissa tertuissa. Ja niissä on sellainen paksu kuori. Kyllä kyllä, siellä sitä nyt nyökytellään, tiedetään tiedetään.

No kun kerran tiedätte, että niitä on kätevä kantaa ilman pussia eikä pussi suojaa niitä mitenkään, niin miksi, oi miksi, ne pitää silti tunkea sinne?! Aivan turhaa hedelmäpussien väärinkäyttöä ja tuhlausta, sanon minä.

Senkin banaaninpussittajat, maailma olisi parempi paikka ilman teitä.

Tunnisteet: , ,

Oopa: Luulo on tiedon värtti... vai miten se oli?

TeliaSonera julkaisi tänään tiedotteen:

TeliaSonera tuo iPhonen myyntiin Pohjoismaissa ja Baltiassa

TeliaSonera on tehnyt Applen kanssa sopimuksen iPhonen tuomisesta Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Suomeen, Liettuaan, Latviaan ja Viroon myöhemmin tänä vuonna.

TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46 (0)8 713 58 30


Onko tuote niin hyvä ja yleisesti tunnettu, että asiasta ei tarvitse kertoa mitään muuta? Tosin TeliaSoneran sivut eivät toimineet aamupäivällä. Oliko niin paljon kävijöitä lukemassa tiedotetta, jota jaellaan myös PDF-tiedostona (16kt). Siinä on pidempi teksti TeliaSonerasta yrityksenä kuin koko tiedote.

Tiedottaminen on vaikea laji, mutta yllättävän pitkiä juttuja lehden aiheesta kirjoitti. Esimerkiksi Hesari.

Tunnisteet: , , ,

Oopa: Muutama hakusana

Olen joitakin kertoja kertonut hassuja hakusanalausekkeita, joilla Pintikseen päädytään. Neiti A. eilen sitten vihjasi, että taas voisi olla sellaisen jutun aika. Olkaa hyvä:

tarja turusen tissit

Tämä kun ei ole yksittäinen, vaan noin kerran kuukaudessa tapahtuva ilmiö. Ei siis Tarjan tissit, vaan...

sperma ihonhoito


Kannattaa kysellä Googlen lisäksi paikallisesta day spasta.

suvunjatkajia kommuuniin

Anyone?

aivojen liikeratojen risteytyminen

Tää ei taida olla oikea paikka?

oopa millä kuvaat


Tällä hetkellä Rolleilla

teinit pissillä video


JepJep, olen pahoillani, mutta meiltä et löydä.

you tube video markku aro musiikki kuuntele

Ymmärrättehän?

Ja niin edelleen... näitähän riittää kun vaan jaksaa penkoa. Mutta eniten haetaan tietoa Filmikaupasta. Hmm, joka ei ainakaan parhaillaan ole online.

Tunnisteet: ,

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Neiti A: Päivän paras

Iltalehti otsikoi:

Vesa Keskisen rakas ryöstettiin ase otsalla

Tunnisteet: ,

Neiti A: Top Gear, tule takaisin

Byhyhyyyy. Kärsin Top Gear -eroahdistuksesta. En ole tainnut nähdä yhtään jaksoa tämän vuoden puolella, sillä ne Maikkarin moukat esittävät sitä nykyään vain maksullisella MTV3 Maxilla.

Ja tässä vaiheessa tarkennettakoon, että en juurikaan välitä autoista saati perinteisistä auto-ohjelmista. Mutta sitäkin enemmän hupsuista juontajista ja huonoakin huonommista jutuista, jotka saavat nauramaan ääneen vähintään kerran jokaisen jakson aikana.

Nyt kohtalonani on vain muistella menneitä. Oheisessa Amerikka-pätkässä juontajakolmikko saa tehtäväkseen "koristella" toistensa autot ja aiheuttaa pahennusta punaniska-osavaltioissa. Niiisk.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Puuro: Lätkähuuman ja viikon jälkeen

En ole ollenkaan jääkiekkomiehiä, mutta tämä sai sunnuntaiväsyneen Puuro-sedän nauramaan.

Viikonlopun muita kohokohtia olivat mölkyn pelaaminen puistossa ja Antal Szerbin Pendragonin legenda-teoksen loppuun kahlaaminen. Salajuonia, walesilaista mystiikkaa, hurmaavan keikaroivia herrasmiehiä 30-luvun tyyliin ja mahtavaa kerrontaa. Suosittelen, jos haluaa Dan Brownia monimuotoisempaa salaliitto-mystiikka-seikkailuluettavaa.

Neiti A: Yksi takuuvarma tapa tehdä itsensä naurunalaiseksi blogimaailmassa

Kommentoi muiden blogien postauksia mielenkiintoisesti ja särmikkäästi kirjoittamalla vaikkapa, että "Ihan totta. Kyllähän tuo ottaa aivoon, etenkin kun niille pyörille olisi oikeasti käyttöä." tai sanomalla, että olet samaa mieltä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi ja tee nimestäsi linkki blogiisi, jossa ei puhuta juuri muusta kuin siitä, miten kasvattaa oman bloginsa liikennettä ja lukijamäärää.

Toimii!

Tunnisteet: ,

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

hna: Fiksaatioita

Pidän häpsiskäpsiksistä [Yleensä vanhempi miespuolinen henkilö, jota voidaan pitää jollain tapaa massasta poikkeavana, ellei suorastaan omituisena. Usein myös alle 178 senttinen]. Tuttavallisesti häpsiksissä on jotain sympaattista ja tavallaan humoristista. He voivat olla kuivia, joskus monista rasittavia ja allekirjoittaneesta ns. hyviä tyyppejä.

Harvoin joutuu pettymään. Siis että kun huomaa bonganneensa häpsiksen. Koska häpsikset on hyviä ihmisiä, hyviä häpsiksiä. Obi-Wankin on häpsis. Itselleni niin on käynyt kerran. Kun se naapurin tirolilaispuutarhatontun ja joulupukin risteytys olikin maanis-depressiivinen pappa, joka laittoi yksiönsä uuteen uskoon (joka kevät) pesäpallomailalla.

Ykkössuosikkihäpsiksiä ovat: vanha bilsan- ja mantsanopettajani Bo Ekstam (valitettavasti jo edesmennyt), evör sou stailish Erkki Vauramo, Isä Konttinen ja Markus Itkonen The God.

Markus Itkonen asuu jossain huudeilla. Käymme samassa ruokakaupassa. Huomaan aina Itkosen, koska huomaan samalla että minulla on fiksaatio. Markus Itkonen The God oli vain niin hyvä opettaja. Ei yksin typografianopettaja, vaan opettaja. Ja miehen opuksista on aina apua. Asiassa kuin asiassa, satavarmana.

Mutta Markus Itkoselle ei voi viedä edes Post-It -lappua kuten Jonna Järnefelltille (!?!), koska jos sen jotenkin painottaisi hassusti [typerästi, alkeellisen brutaalisti], niin Markus Itkoselle tulisi siitä ahdistus emmekä me halua ahdistaa Markus Itkosta. Saati sitten pitää niitä 'Jumala'-rintamerkkejä, mitä on tullut tehtyä, missä on Markus Itkosen naama.

Tunnisteet: , ,

Neiti A: Toimittajat, hankkikaa elämä

Minua vituttaa suunnattomasti iltapäivälehtien tapa tarttua jokaiseen käänteeseen Tanja Karpelan elämässä. Ja siis tähän elämään kuuluvat olennaisesti kampaukset, vaatteet, sairauslomat, elämäntavat ja vapaa-aika.

Että kun nyt sitten entinen missi ja muutenkin näyttävä nainen on jollain konstilla onnistunut keplottelemaan itsensä eduskuntaan, niin totta kai hänen uskottavuuttaan pitää romuttaa tarttumalla jokaiseen tyhjänpäiväiseen aiheeseen joka hänestä saadaan revittyä. Ja hän kun ei nyt kuitenkaan ole sieltä tyhmimmästä päästä kansanedustajia.

Tässä alkaa jo herätä kysymys, että kuinka Leena Harkimon tai Satu Taiveahon tukka voi? Ja mitä ne muut hempukat siellä oikein pitävät päällään? Ihan sama, ei kiinnosta, kun meillä on Tanja.

Antakaa nyt jumalauta sen jo olla! Jos ette keksi muuta täytettä sivuillenne, niin ehkä on aika vaihtaa työpaikkaa.

Tunnisteet: , ,

Puuro: Pyöräilyhanskat palaa

HS:n artikkelin mukaan Helsingin kaupungin kaikkien käyttöön tarjoamia kaupunkipyöriä tärvellään jatkuvasti. Yhden pyörän hinta on noin 400€ ja niiden varaosat ovat melkein kaksi kertaa kalliimpia kuin normaalipyörien, joten jokainen voi päätellä millaisia kuluja Helsingin kaupungille ja samalla kaupunkilaisille pyörävandalismi tuottaa.

Vaikken pääkaupungissa asukaan, niin kyllä v*tuttaa tällainen ääliömäisyys. Kerrankin kun tehdään julkista palvelua, josta on todellista hyötyä ja tarjotaan mahdollisuus kaupunkitilan kokemiseen ja kaupungilla liikkumiseen omaehtoisesti, niin joidenkin valopäiden pitää sekin pilata. Tällaiset uutiset eivät myöskään rohkaise muita kaupunkeja vastaaviin kokeiluihin, mikä on sääli, sillä esimerkiksi Turun jokirantaan ja kaupunkikuvaan kaupunkipyörät toisivat kesäisin hyvän lisän. Olen jo haaveillut rikšatakseista viilettämässä tuomiokirkolta Turun linnalle, mutta ei kai kannata, joku ääliö viskaisi nekin Aurajokeen.

Erikoismaininta Hesarin toimittajalle antaumuksella kirjoitetusta jutusta, harvoin sitä lehtiartikkelissa tekijän toimesta kirotaan, ja ihan syystäkin.

Tunnisteet: , , ,

Oopa: Olen rikollinen...

Ihmettelin WLAN-verkon heikkoa tasoa. Syy selvisi. Olin ajautunut naapurin verkkoon huomaamattani. Mitenköhän kauan olin taas rikkonut lakia. Sori naapuri.

Tunnisteet:

Puuro: Liskojen yö

Ei tule uni, vaikka ollaan jo perjantain puolella. Keskiviikkoilta tuli vietettyä opiskelutovereiden kanssa juhlien viimeistä kertaa ennen kuin valmistuminen ja uudet seikkailut kutsuvat. Oli hauskat neljä vuotta, siitä osallisille kiitos. Varmasti nähdään vielä. Tänään olo on ollut yhtä sekava kuin hra. Rowley Birkinillä(kts. video).

Tunnisteet: , , ,

torstaina, toukokuuta 22, 2008

Oopa: Tarvitsetko akun tai patterin?

Noita vanhoja ja uusia kameroita rämplätessä tulee usein tarvetta erikoisimmille pattereille. On nappia ja pötkylää, jos jonkinlaista. Venäläisestä japanilaisiin. Isoista ruotlaisketjuista nappeja yleensä saa, mutta välillä kesätyöntekijöiden kanssa on aikamoista arvailua, että onko napin jännite varmasti oikea. Minä kun tykkään maksaa hyvästä palvelusta.

Yhteen paikkaan Helsingissä voi kuitenkin luottaa - oli kysessä nappiparisto tai veneen akku. Akkupalvelu V. Häkkiseen nimittäin. Koskaan en ole joutunut pettymään ja aina sieltä hyllystä löytyy sekunissa oikea akku tai patteri. Kerran jopa Canonin ykkössarjalaiseen. Se tuli jo hieman puun takaa... tai itse asiassa suoraan hyllystä.

Jos siis tarvitset akkua vaikka porakoneeseen ja patteria kameraan, niin käy Sörnäisten autotallissa. Muista olla punastelematta, sillä matkan aikana kuulet luultavasti monta kertaa sanan "saatana".

Tunnisteet: ,

Neiti A: Tekopeniksen kosto on karmea

Venäjän oppositiojohtaja Garri Kasparov joutuu veret seisauttavan iskun kohteeksi puhetilaisuudessaan.

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Oopa: Ilmoituksia...

...pitäisiköhän joskus leikkiä.

Tunnisteet:

Oopa: Millainen on kamerasi ääni?


Nyt arvaamaan, millainen kamera BBC:n luontokuvaajalla oli mukana


Monelle valokuvaajalle kameran suljinääni on se kaikista kaunein ääni. Ei tarvitse olla hirmuinen prööö, että tunnistaa Nikonin ja Canonin äänet kaukaa. Suljinääni on kuin viini, jonka monivivahteista muotoa voi tarkkailla ja vertailla keskenään. Nyt tuli sitten perheeseen sellainen tulokas, että Canonin 1D:n herkkä, mutta koskettavan moniulotteinen soundi jää toiseksi.

Nopean digikameran sarjatuli kuulostaa lähinnä naurettavalta sirinältä. Ikään kuin ajaisi pihanurmikkoa trimmerillä. ZirrrrZirrrrrr. Kun taas uuden Rolleiflex 6008 Integralin tuntuma ja ääni 4560-perällä on kuin painaisi kevyesti kaasua isolohkoisella V8:lla varustetulla jenkkiautolla. Ensin muristaan (suljin/peili) ja sitten vinkuu renkaat (filminsiirto). Ei helisen, vaan purskahtelee loppuun asti.

Nyt on yksi rulla testikuvia otettu. Toivottavasti kuvat ovat kunnossa, että kamera löytää paikkansa vitriinistä. Jos jotakuta kiinnostaa, niin mukana paketissa oli 80mm f/2.8 sekä 150mm f/4 -laatulasit. Mehevä paketti.

Tunnisteet:

Neiti A: Puhuttava uudistus

Bob Helsingin Marimekolle pykäämä Tasaraita-kamppis saa oikein kunnolla huutia täällä. Voevoe Bobit.

Tunnisteet: ,

tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Neiti A: Ketä sinä haluaisit suuteloida?

Markkinointi ja Mainonta tietää kertoa, että: Walter de Camp kuvaa ja ohjaa Plaza.fin musiikkiin, elokuviin ja pop-kulttuuriin keskittyvälle Kaista-osiolle videosarjan Rocktähden suudelma. Kymmenen videon kokonaisuudessa onnekkaat ihailijat pääsevät rocktähtien suudeltaviksi.

Ensimmäisiksi suuteloitaviksi ovat valikoituneet Remu ja Cristal Snow. Hmmpp, ei ihan mun ykkösvalintoja. Mutta jos joku haluaa antautua heidän imuuteltavikseen, ei muuta kuin hakemusta menemään täältä.

Mitenkähän tuo homma oikein toimii... Että pääseekö niitä rokkareita oikeasti imuuttamaan kunnolla vai onko se vaan joku nolostunu pusu? Käytetään kieltä? Onko aikarajaa? Kumpi määrää tahdin?

Ja ennen kaikkea, keitä ne kahdeksan muuta on? Olispa Joel Melasniemi ja Kie von Hertzen, olispaolispaolispa! Tai Herra Ylppö, joooooo! Ai niin, ja Finn Anderssonkin varmaan lasketaan rokkariksi, vaikka sen soolosinkkubiisi onkin todella paska.

Äkkiä nyt lisää ehdokkaita sinne listaan, ettei ala taas vituttamaan.

Tunnisteet: , ,

Puuro: Timanttinen Duo

Eilisen uutisen mukaan nämä kaksi aikamme suurinta musikaalista neroa ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Kaksikon uusi, järisyttävän omaperäisesti nimetty I love the 90's -single julkaistaan kuun loppupuolella. Aivan mieletöntä, Hello Africa, What is love, Yeah!

Haddaway: What is love


Dr. Alban: No coke(aivan legendaarinen huumevalistuslaulu).

Tunnisteet: , ,

Neiti A:n Nounou-lista

Noniin, nyt kun on muutenkin mukava vitutus päällä, ajattelin pitkästä aikaa jatkaa listaustani. Tällä kertaa vuoron saa c-kirjain ja sen ääliömäinen väärinkäyttö.

Joskus 90-luvullahan oli kauhean trendikästä ja koolia olla vaikkapa Nico. Tai Mica. Nicce. Tai Marco. Luulin, että nämä kaverit ovat jo itsekin tajunneet anti-kooliutensa ja vaipuneet unholaan, kunnes sitten sain työasioissa sähköpostia Jycceltä – siis Jysseltä.

Lisäksi tästä maailmasta löytyy valitettavasti huima määrä tyyppejä, joiden nimessä ei ole koota, mutta jotka ovat keksineet käyttää c-kirjainta rennoissa tervehdyksissä. Esimerkiksi "Moicca!" on tosi kiva hei.

Kuulkaapas nyt kaikki Jysset, Nisot, Misot ja Marsot. Jos ette keksi muuta tapaa olla erilaisia ja erikoisia, kuin k-kirjaimen vaihtaminen c:hen, niin voin sanoa ainoastaan, että no moissa ja tervemenoa.

Tunnisteet: ,

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Oopa: Kuulumisia...

Elämässä tapahtunutta:
Viikonloput kuluvat saaressa, viikot arjessa
Tänään ei ollut sählyä, kävin tappopumpissa
Möin digikameran pois, tilalle on tulossa kaunista filmiä
Mökillä juotu Calvados oli todella hyvää

Muuten kai asiat ovat reilassa?

Tunnisteet:

Neiti A: Mun elämä, miten siitä tuli näin hirveä

Kerroin taannoin, kuinka elämässäni oli kääntynyt uusi lehti ja minua oli lähestytty baarissa ja jopa pyydetty oikeille treffeille, halleluujah! Eihän siihen mennytkään kuin reilut 26,5 vuotta.

No aloin tuossa heitellä kirveitä ja muita esineitä kaivoon, sillä tyypistä ei sitten kuulunutkaan mitään ja ensitapaamisesta oli jo kolme viikkoa. Aioin jo postata angstisen "hv kaikki miehet" -vuodatuksen, mutta kas, sitten luuriin kopsahti viesti, jossa pahoiteltiin viivästymistä kiireiden vuoksi ja kysyttiin, että sopisiko ensi viikolla tavata. Ja kyllähän se sopi. Olisihan tyyppi voinut kolmen viikon radiohiljaisuuden jälkeen jättää ihan hyvin koko viestin lähettämättä, joten kai sitä sitten oikeasti kiinnosti. Alkoi jo ehkä vähän jännittämäänkin. Iiik, treffit.

Tänään sainkin sitten viestin, että tilanteet ovat tässä viikonlopun aikana muuttuneet sitä vauhtia, että nyt ei olisi soveliasta tavata. No voi nyt jumalauta! Tai taisin vastausviestissä käyttää sanaa vittu.

Josko sitä tähän ikään mennessä päästään siihen pisteeseen, että joku, ihan kivanoloinen kaveri pyytää treffeille, niin ei niitä treffejä sitten lopulta tietenkään ole! Ai miksikö? No koska on kyse mun elämästä. M-i-n-u-n.

Mä oon se nainen, joka on se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään (kivaa). Niin että hv kaikki miehet!

Tunnisteet: , ,

Oopa: Ostetaan direktiivien mukainen auto

Ostetaan katsastettu auto, jonka arvo ei saa olla yli EU:n mukaista, 50% kameralaukun sisällön arvosta.

Tunnisteet: ,

Neiti A: Se hiukan äänekkäämpi lasersoturi

Ai että. Perjantaina tuli testattua työporukan kanssa Megazonen laser-kaupunkisotaa tai Ultimate Laser Adventurea, kuten ehkä joku sanoo. Homman nimi oli siis se, että porukka jaetaan joukkueisiin ja mennään pimeään, sokkeloiseen halliin laseraseiden kanssa ja yritetään osua lähinnä niihin vastapuolen pelaajiin, koska omiin osumisesta saa miinusta. Myös toisten tukikohtien valloitusta on mahdollista harrastaa.

Meidän 11 hengen porukassa oli neljä miestä ja jotenkin kummasti arpa osui niin, että kaikki miehet päätyivät samaan joukkueeseen. Tällä joukkueella oli lisäksi yhden lasersoturin ylivoima. Reilua, eikö totta? Siitä huolimatta voin sanoa, että joukkueemme taisteli varsin urheasti, vaikka ensimmäiset viisi minuuttia menikin lähinnä omiin ampuessa.

Kaikkein vittumaisinta oli se, kun oli osoitellut jonkun miehen selkää nurkan takaa jo viiden laukauksen verran ja siitä huolimatta joutui aina itse osumien kohteeksi. Ehkä siitä armeijasta todella on jotain hyötyä. En tainnut muutenkaan ollut kaikista salamyhkäisin soturi, sillä yllättävien hyökkäysten kohteeksi joutuminen päättyi yleensä aina kiljumiseen ja/tai kiroiluun, joten vastapuolen pelaajien ei ollut kovin hankala tietää, missä minä kulloinkin menen.

Mutta voi pojat, että oli hauskaa. Peli kesti 25 minuuttia ja siinä ajassa kaikki saivat päälle kunnon hien päälle. Vaikka siis säännöissähän sanottiin, että juokseminen, ryntäily, ryömiminen ja syöksyminen on kielletty. Pah, sanoin minä ja melkein kaadoin Noumannin kanssa ryntäillessäni yhden seinän.

Ai niin, kannattaa muuten huomata, että lasersodassa liian hyvä hammashygienia voi kostautua, sillä vitivalkoiset hampaasi suorastaan hohkaavat virnistellessäsi uv-valojen loisteessa. Tämä voi muodostua ongelmaksi. Toisaalta oman joukkueen pelaajat tunnistavat sinut helposti.

Tunnisteet: , ,

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Noumann: France douze points!


Sebastien Tellier voittakoon Euroviisut!

hna: Työpaikkailmoitus

Hesari 18.5.2008 / E9

"-- Me etsimme sinua
AD/graafikko

suunnittelemaan maailman mykistävää maiontaa ja muuta kampanjointia. Mittava imagonrakennus ja arjen hektinen aherrus ovat sinusta yhtä haastavia ja kiehtovia. Ilmiömäisiä, ennen näkemättömiä oivalluksiasi pääset toteuttamaan valmiiksi vahvan ja valovoimaisen brändin turvin".

- Marimekko (http://www.marimekko.com/fi - pelkällä .fi-päätteellä sivusto ei löydä itseään)

Tunnisteet: ,

lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Neiti A: Fläshpäkkejä



Niitä voi hankkia varsin miellyttävästi Skunk Anansien Hedonismin avulla. Nauttikaatten!

Tunnisteet: ,

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Neiti A: Pieni ja lämpöinen



Ihihiii. Tätä biisiä kannattaa fiilistellä näin viikonlopun kunniaksi. Eikä haittaa ollenkaan, että Ville Leinonen muistuttaa tässä videossa mielestäni kovasti Ewan McGregoria. Ei ollenkaan eikä mitenkään laisinkaan.

Oih ja voih.

Tunnisteet: , ,

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Oopa: This is me. Who are you?

Huomenna kannattaa paukata Argoshalliin, joka muuntautuu kymmenen päivän ajaksi valkoiseksi vuorovaikutteiseksi areenaksi rohkaisten yksilölliseen pukeutumiseen ja itseilmaisuun. Suomennettuna: 26 suomalaista muotisuunnittelijaa esittäytyy Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden ja Stockmannin yhteistyönä luomassa myyntitapahtumassa.

This is me. Who are you?- tapahtuman tarkoitus on kannustaa asiakkaita tekemään yksilöllisiä valintoja ja paljastamaan pukeutumisen kautta jotakin itsestään. Lisäksi heillä on tilaisuus tavata suunnittelijoita, hankkia itselleen heidän ainutlaatuisia tuotteitaan, sekä kuulla tarinoita tuotteiden taustasta. Kävijät voivat myös kuvauttaa oman tyylinsä ja jättää virtuaalisia viestejä muille kävijöille.

Esillä on tämän hetken kiinnostavimpien suomalaisen suunnittelijoiden mallistoja. Mukana ovat 2or+by Yat, Antti Asplund, Tiina Aarras / Jousipaita, Aki Choklat, Dead Birds & Lionheart, Dusty, Svetlana Farafonova, Gardens of Jatuli, Girls of Boredom, gTie, MaritaHuurinainen, I know why no, Nessi Hovi, ILOA, Kaksi-Två, Veera Kulju, Lumi accessories, Naoto Niidome, Minna Parikka, Mitsumaru, Pisto, St.Vacant, Jasmin Santanen, Hanna Sarén, Tiia Vanhatapio ja Cecilia Sörensen.

Kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman on ideoinut ryhmä Taideteollisen korkeakoulun maisteriopiskelijoita.

Kipinkapin Stokkalle!

Tunnisteet:

Puuro: Mikset sä soita?

Olin viime viikolla työhaastattelussa mainostoimistoon. Haastattelun lopuksi hra. Toimitusjohtaja sanoi, että valinta tehdään vielä samalla viikolla, koska uusia asiakkaita on tullut ja lisätyövoimaa tarvitaan mahdollisimman pian.

Kun maanantaihin mennessä ei ollut mitään kuulunut, niin soitin Hra. Toimitusjohtajalle ja kyselin että mites se päätös? Vastaus: "No ei olla oikein ehditty, mutta nyt alkuviikosta kyllä päätetään, ilmoitan heti kun tiedän." Nyt on torstai. Miten kauan se voi kestää valita neljästä haastateltavasta se työntekijä? Vai olivatko kaikki haastateltavat niin paskoja, ettei niille edes jaksa ilmoittaa, ettei niitä palkata.

Missä menee aktiivisuuden ja häiriköinnin raja? Jos vaikka vielä kerran rimpauttaisi...

Tunnisteet: , , ,

Puuro: Tähtien sotaa kaupungissa

Cedric Delsauxin Star Wars -kuvat on yksinkertaisesti hienoja.

Via Anonymous Image Forums.

Tunnisteet: , , ,

Neiti A: Elämää suurempia kysymyksiä

Jututin tuossa viime viikolla Esko Valtaojaa. Oikein leppoisa ja mukava kaveri oli hän. Ja puhui fiksuja. Vähän liiankin.

Sitä vaan jää ihmettelemään sellaisia asioita, kuin että mitenkä esimerkiksi valolta voi kestää 10 miljardia vuotta matkata maapallolle. Niinku siis että häh?

Ja maailmankaikkeus laajenee kuulemma kiihtyvällä vauhdilla. Niin että mistä se on sitten pois? Miltä se maailmankaikkeus vie tilaa laajetessaan? Ja mitä se pimeä energia on? Ja mitä hemmettiä ne mustat aukot on?!? Siis ne jutut, jotka imaisevat kaiken sisäänsä. Vähän niin kuin imuri? Ööh... Juu-u.

Minä kun en tajua edes, että miten niin se sähkö voi tulla pistorasiasta. Siis että siellä se on, tulee johtoa pitkin, jooo. Mutta ei vaan tajua. Ja teevee! Kännykkä! Ja netti! Siis mitenkä niin kaikki tieto on netissä ykkösinä ja nollina? Ykkösinä ja nollina! Häh?! Ei voi tajuta. Ei voi ymmärtää.

Päähän sattuu. Lopetan ajattelun. Nyt.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Oopa: Eller hur var det nu?


Ihan oikeasti hauska ja osuva... Tervetuloa Pimiöön.

Tunnisteet: , ,

Neiti A: Kuolematonta rokkia



Tälläkin hetkellä muun muassa tämä Chuck Berryn Johnny B. Good -kappale matkaa Voyager-luotaimen mukana kohti ulkoavaruutta. Ei ehkä maailman paras rokkikipale, mutta taatusti kuolematon. 10 000 vuoden päästä se on kuulemma ensimmäisten tähtien kohdilla.

Mielestäni tämä videoklippi olisi kyllä pitänyt liittää mukaan. Olisivat saaneet ottaa opikseen parit muuvit. Ne jotkut, jotka siellä jossain ehkä on.

Toivotaan, että Chuck on "pian" tähti jossain toisessakin universumissa.

Tunnisteet:

hna: Kyllä, rouva Ehdokas

Aaaaapuvva! 89 eniten ääniä Helsingin SDP:n listoilla saanut on nyt vähän hapen puutteessa. Asioita ja hapetusta helpottaa tieto siitä, että personal wippereita löytyy onneksi potkimaan perseelle ja useampikin kriitikko. Niin ja tietenkin se, että on omasta takaa pinssikone (tai ainakin melkein) ja valokuvien ottajakin on varmaan tuttu.

No. Ainahan sitä on tullut jäpistyä kaikesta - on aika tarttua harjan varteen!

Tunnisteet: , , ,

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Oopa: Protestimielellä

Blogilista.fi muutti ehtoja ja yritin palauttaa blogia listalle. Se ei kuitenkaan onnistunut. Menetimme episodin takia luultavasti 25% lukijoista, mutta joskus se on sen arvoista. Toivottavasti lukijat löytävät takaisin.

Tunnisteet: ,

Oopa: Vaihdon aika

28-vuotias pankkiasiakasuhteeni on tullut tiensä päähän. Tänä aikana rahani ovat sijainneet seuraavissa yhtiöissä: Postipankki, Postipankki Oy, Postipankki Oyj, Leonia Pankki Oyj, Leonia Oyj, Sampo Pankki Oyj. Kärrynpyörä oli pyörinyt lähes kolmenkymmenen vuoden aikana Tanskaan asti.

Miksi sitten tein päätöksen vaihtamisesta? Jouduin maksamaan yhden laskun uudesta, yritysasiakkaiden nettipankista. Se riitti. Vaihtoehtoja oli aluksi monia. Käytännössä haluan pitää rahat pohjoismaisessa pankissa, josta saan tilit itselleni, säästöilleni ja firmalleni.

Kovin montaa vaihtoehtoa ei lopulta jäänyt, koska Nordeaan en halunnut laittaa rahojani. Nalle kun omistaa kohta sen. Osuuspankkeihin ei taas jostain periaatteellisista syistä voi firman rahoja laittaa (miksiköhän?). Jäljelle jäi siis lähinnä joukko ruotsalaisia ja säästöpankit. Näistä valitsin erään ruotsalaisen ihan vaan konttorin sijainnin ja hyvän maineen perusteella.

Seuraavaksi kai rahat siirtyvät Caymansaarille.

Tunnisteet: ,

Neiti A: Herkkupizzaa

Jokos olette maistaneet Moilas leipomoiden uusia Raffaele-tuorepizzoja? Kannattaisi. On meinaan sen verran mehevää ja makoisaa lättyä, että kelpaa syödä muulloinkin kuin perjantaisin. Makuvaihtoehdoista löytyy tomaatti-mozzarella, kylmäsavulohi, pinaatti ja ilmakuivattu kinkku. Maiskis, sanoo hän.

Tunnisteet: , ,

Oopa: Mainosmiesten pulleat kukkarot

Kerran eräs mainospomo huusi toiselle: "sieltähän tulee pyylevä batistinimies", ja minä nauroin.

Sääliksi käy (hauskaakin) mainosmiestä.

Tunnisteet:

Oopa: Varkaita liikkeellä

Mielenkiintoinen case.

Tunnisteet:

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Oopa: Tekijänoikeudet menivät lukijoiden edelle

Siihen loppui Pintiksen tarina Blogilistalla. Juristimme eivät hyväksyneet muunneltuja käyttöehtoja. Mielummin lukijat kuin materiaali. Suosittelemme rss-lukijoita.

4.8 Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.


Kiitos Marjut.

Tunnisteet: ,

hna: Antakaa mun vaikuttaa

Ei hyvää päiv-väää! Sain kirjeen kotiin Helsingin rakennusvirastolta. Lehdessäkin oikein oli, että tuhannelle henkilölle Länsi-Laajasalossa on toimitettu kysely, johon osallistua. No olisi ehkä ollut hyvä vaan mainostaa, että se kysely on netissä ja sinne voi vaikka kaikki länsi-laajasalolaiset osallistua. Daaa'Ah! Tai ehkä noin alle tuhat vastausta olis just hyvä. Ettei ihan liikaa tule niitä. Vastauksia ja hommoo yleensä.

Länsi-Laajasalo ei voisi olla ankeammin rajattu kuin se kyselyssä on. Kyselyssä kysytään mm. alueen helmeä. Gettö hell aut of hier! Rajatulla alueella ole muuta helmeä kuin maisema Sandiksen portille. Että tuntu veemäiseltä koko kysymys. Eikä oikein viheralueitakaan, puistomaisuutta ja niin päin pois. Olisikin ja sitä tässä peräänkuulutetaan. Paria penkkiä ja lisää roska-astioita.

Koska olisi kiva päästä kirjaamaan pari kirjainta, sanaa tai lausetta tai edes klikkaamaan johonkin KYLLÄ metron tai jonkun raiteilla kulkevan julkisen liikennevälineen Laajasalolaistumisen puolesta etsin jotain interwebosoitetta. Siis jotain interwebosoitetta missä olis joku tolkku.

Jokainen voi valistaa itseään kuntalaisena siitä miten vaikuttaa asioihin vaikka täällä Kunnat.netin Vallakas - kuntalaisen vaikuttamis oppaalla. Huh mikä sanakäsitenmikäliehirviösekasikiö.

Tunnisteet: , , , ,

Puuro: Puhdasta taidetta



Brasilialainen Alexandre Orion tekee graffiteja likaisiin pintoihin ja saa ne puhtaiksi. Mitenköhän Helsingin stop töhryille -kampanja suhtautuisi tällaiseen?

perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Oopa: Nopeutta nettipankkiin

VINK: Sampopankin verkkopankissa pienet maksut ja muuta asiat kannattaa hoitaa miniverkkopankissa. Nopeaa ja kätevää!

Tosin itse ajattelin vaihtaa pankkia.

Tunnisteet: , ,

Oopa: Perjantaikolumni

Ihmismieli on niin kovin kummallinen.

Kirjoittaja löysi tänä aamuna hukkuneen kännykänlaturinsa takin taskusta.

Tunnisteet:

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Neiti A: Robyn hoodeilla



Takavuosien teinipoppishittiruotsalaisneito Robyn on tekaissut oikein kelpo kipaleen yhdessä The Knifen kanssa. Ja videokin on varsin mukava. Jammajamma vaan.

Tunnisteet: ,

Neiti A: Merkkarit takaisin!

Hävytöntä. Siis hä-vy-tön-tä.

Kävin äsken karkkikaupassa, ja kun ostan irtokarkkeja, ostan aina eniten Fazerin merkkareita. Niitä salmiakkisia. Siinä minä sitten hyppelin innokkaasti salmiakin loisto silmissäni kohti merkkari-laaria ja kun pääsin kohdalle, olin ihan, että mitvit...?!? Fazerin merkkareista on tullut kamalaa sekundatavaraa. Sellaisia pienempiä, kovempia ja mauttomampia. Slaagi!

Nyt äkkiä adressia pystyyn ja oikeat merkkarit takaisin! Tällainen peli ei vetele. Ihan niin kuin klassikkokarkkien reseptejä voisi ihan tuosta vaan mennä muuttamaan, perskuta!

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Oopa: Positiivinen tulosvaroitus

Pintaliitodesign-emoyhtiöön kuuluva irrallinen tulosyksikkö Pintaliitoblogi julkaisi tänään Helsingissä positiivisen tulosvaroituksen. Tiedotteen mukaan kävijämäärät on saatu nousemaan yli helmikuun notkahduksen. Silloin laitteisto-ongelmista kärsinyt Pintaliitoblogi on kärsi seitsemän päivää kestäneestä seisokista. Ulkopuolisen, riippumattoman Google Analyticsin laatimasta raportista notkahdus ja kävijämäärien nousu näkyvät selkeästi.

-Pintaliitoblogiin vaihdettiin kävijämääriä kestävä serveri. Nykyisen pitäisi kestää noin 150% kasvu kävijämäärissä. Jo viime vuonna jouduimme ulkoistamaan kuvien varastointipalvelut, kertoo tulosyksikön vetäjä Oopa

Nykyisessä kilpailutilanteessa Pintaliitoblogi on pärjännyt kohtalaisesti. Muoti- ja käsityöblogien voittokulku jatkuu, mutta Oopa ei ole valmis kääntämään suuntaa. Monimuotoinen sisältö ei painoitu jatkossakaan vain yhteen, kapeasektoriseen tekstituotantoon. Irtisanomisia, YT-neuvotteluita tai ulkoistamispaineitakaan ei Oopan mukaan ole.

-Olemme menettäneet isoille mediataloille kaksi hyvää tiimiläistä. Toisaalta olemme onnistuneet rekrytoinnessa tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin.

Rekrytoinneilla Oopa viittaa mainosalalta siirtyneeseen Neiti A.:han, Terveisiä Perheestä blogin Hna:naan sekä konsernin sisältä, PLD//Åbo:n johtajan paikalta siirtyneeseen Metsäprinsessaan.

Jatkossa haasteita kuitenkin riittää. Vaikka Pintaliitoblogi onkin erillinen tulosyksikkö, niin silti emoyhtiö painaa päälle. Varaa notkahduksiin ei enää ole.

-Täytyy myöntää, että vaikka kävijämäärä on vakiitunut kuukausitasolla yli 10k, niin silti esimerkiksi mainostuotot eivät ole nouseet samalle tasolle. Uusia ideoita kehitystiimillä kuitenkin riittää. Seuraavaksi tuplataan kuitenkin kävijämäärät, vakuuttaa Oopa.

Ensi kuussa kolme vuotta täyttävä Pintaliitoblogi ei ole Suomen luetuinpia blogeja, mutta innovativiisuudellaan se on vakiinnuttanut paikkansa Blogistaniassa.

Pintaliitoblogi on osa Pintaliitodesign-markkinointikollektiivia. PLD//Blog:n lisäksi emoyhtiön alaisuudessa toimii viisi itsenäistä yksikköä: mainosyksiköt PLD//HKI ja PLD//Åbo, viestintätoimisto PLD//com, designtoimisto PLD//DSGn sekä visuaaliseen viestintään erikoistunut PLD//Photo

Tunnisteet: ,

hna: Asiakastyytyväisyys

Helsingin Kontulan Alkossa oli myyty viinaksia 14-vuotiaalle. Rangaistuksena Kontulan Alko on kait loppukuusta kolme (3 piiiiitkää) päivää kiinni. Onpa hyvä tämä nyt teeveessä pyörivä kamppis. Sille tuntuu olevan tarvetta.

Mutta onko siis teinit enemmän aikuisia kuin omana aikanani? Katsellessani tuossa Muistojenlaatikon kätköihin toteaa aina, ettei ole mikään ihme ettemme saaneet edes kaljaa kaupasta, 14-vuotiaana. Nykyäänhän yhä useammilla puperteetti puskee aikaisemmin jo kehiin. Mikä on ihan karseeta, koska käsi ylös kenestä oli yltiö siistiä, kun (jos olet/olit) tytöillä alko kuukautiset tai (jos olet/olit) pojilla karvat kasvamaan ja TIES mitä.

Mietin myös, että onko reilua olla 14-vuotiaalle reilu ja myydä sitä viinasta, kun sitten tulee rangaisseeksi armotta aika todella montaa muuta?

Kuten todettua. Nyt kontulalaiset joutuvat lähtemään vaikkapa Itikseen (Itäkeskus, itäinen helsinki) hakemaan soppaansa.

Tunnisteet: ,

Metsäprinsessa: Jurva's got talent

Kaikella kunnioituksella Jurvan kansalaisopiston "kuntalaisten henkisen itsensä kehittämisen edistämisen" missiota kohtaan, mutta... ei hyvät hyssykät sentään.

Jos rohkenee, niin lisää videopiirin ohjelmia voi katsoa täältä. Tärppeinä Vesipulan mahdollisuus sekä Aakarin nousun ja tuhon ensimmäiset minuutit.

Mykistävää settiä.

Tunnisteet: ,

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Neiti A: Juhlitaan vaan, Posti!


No jopas jopas. Nyt on kyllä tainnut muutama seniili setä Postin, anteeksi, Itellan johdossa vaihtua hieman nuorekkaampaan versioon, sillä graafinen suunnittelija Kustaa Saksi on suunnitellut ko. firmalle muun muassa postimerkkejä ja mobiilipostikortteja! Vo-hou! Ihan huippuhienoja! Mutta mitäpä muuta herra Saksilta... Sakselta... äh, juu nou... voi odottaakaan.

Pitäisikö tässä muka nyt sitten alkaa käyttämään etanapostia ja liimailemaan Juhlitaan-sarjan postimerkkejä? No melkeinpä kyllä!

Tunnisteet: ,

Neiti A: Heja Sverige!

Voi härrejösses sentään. Ehkä meidän pitäis vaan antaa noiden ruottalaasten kerrankin (hahhah) voittaa lätkän MM-kisat, kun niillä tuntuu olevan niin vaikeaa muutenkin.

P.S. Valaistuin viimeisimmällä Tukholman reissulla, ja haluan ehdottomasti jakaa seuraavan viisauden teidän kanssanne, jotta tekin voisitte kokea samanlaisen autuaan valaistumisen fiilingin, koska sellaisia kokee aivan liian harvoin. Siispä:

Keskustan tavaratalo Åhléns, joka on muuten varsin oivallinen ostospaikka. Niin, sitä ei siis lausuta Oolens, kuten jotkut turistit luulevat. Vaan se on Oleeeens. Tiedättehän, heittomerkillä ja lyhyellä oolla.

Muistakaakin se.

Tunnisteet: , ,

hna: Luovat ja creatiiviset

Tää on niin totta. Ikävää, että on. Koska onhan se nyt ihan harurinen tilanne. Että luovuus nähdään niin suppeasti. Ja se lyödään taas uuteen laatikkoon.

Toisaalta pidetään luovana yks'kantaan jotain laulamista tai piirtelyä. Liian moni jonottaa Idolsin karsintoihin ja kuvittelee, että Kaikki osaa myös piirtää. Koska tietokoneohjelmakin löytyy koneelta. Sitten aidosti ei arvosteta toisaalla vaikkapa krahviitin tekijöitä, koska se on ilkivaltaa. Mutta rumien ja sisällättömien mainosten ripustelu ei.

Luovuudeksi tai sen mittariksi on usein riittänyt vaikkapa se, että on homo (lesbot ei välttämättä ole ilmeisesti), koska "kaikki homothan on"! Daaa'Ah! Niin tai että osaa tehdä vaa'an tuolilla seisten (melkein ainakin), kun on niin greisigreisi.

Hullujakin on tavattu pitää usein luovina. Anteeksi, jotenkin mielenterveydeltään libiilejä. Vähintäänkin jälkikäteen. Mutta siis hulluthan on hulluja eikä niitä ainakaan omana aikana kamalasti arvosteta.

Ja auta armias, jos lapsi ei ole luova [taiteellisesti kauheen ylilahjakas] eikä urheilullinen [uusi Jari Litmanen] ja siitä tulee joku …outo, niin ranteet auki!

Tunnisteet: , , , ,

hna: Väärää tyyppiä

Muistan, kun vähittäistavarakaupan mihinkään ei kelvannut edes hitusen "irlantilainen" naama. Siis "ei mielellään" valittu semmoisia kuvia. Niin eikä kuvattukaan, koska kuvapankit oli kuitenkin halvempia. Siis yleisesti ottaen. Kuvaamallahan olisi saanut vaikka aidon savolaisen naaman. Tosi nihkeilijä miettisi miten sitten joku periamerikkalaisen näköinen näyttää enempi suomalaiselta kuin sen ämerikkäläisen isämaan irlantilainen.

Jaa, meilläkö ongelmia sisäistää maahanmuuttajien olemassaolo? Hyvä jos on selvitty maansisäisestä kansanvaelluksesta.

No, nyt ei sitten kelpaa perhekuvattavaksi ellei nainen (nainen?! Entä se mies?!) ole noin ± 35 vuotias. Loogista, tavallaan. Suomessahan tuo keskivertoensisynnyttäjien ikä on 29 vuotta ja etenkin pk-seudulla sitäkin van… korkeampi. Yh-äitinä esiintyminen ei kuulemma käy, jota pidän henk. koht. törkeänä, koska kukapa ei viettäisi viikonloppua Vantaalla kuvattavana. Ihminen on valmis mihin vain hotelliaamiaisen takia.

Tunnisteet: ,

maanantaina, toukokuuta 05, 2008

Neiti A: Opettavainen vappu

Mitä tapahtuu, kun unohtaa lasisen old-school kaljapullon pakastimeen?
Pullo räjähtää ja pakastimen oven takaa löytyy taiteellisesti kohmettunutta kaljasorbettia.

Mitä tapahtuu, kun ottaa epähuomiossa silmämeikkiä pois antiseptisellä kasvovedellä?
Kirvelee niin perkeleesti.

Mitä tapahtuu, kun juo skumppaa ja punaviiniä kahdeksan tunnin ajan piknikillä?
No shitten on jo ihan hhhyvä fiivisshhh.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

hna: R.I.P.

Ihan kaikki eivät tunne talonmiestään. Anteeksi. Aika harvalla on oma talonmies. Niilläkään, joilla talonmies on ei aina (jos koskaan) ole lähellekään sellaista talonmiestä kuin minulla, meillä. Oli.

Heikki Onerva, eli meidän (perheen, extendeed) kesken Onska kuoli vappuaattona. Hyvä mies kaatui saappaat jalassa. Onneksi. Parempi nopeasti kuin sängynomana kuukausi kaupalla. Varsinkin kun oli kyse miehestä, joka vastasi ainakin kolmea meidän uuden kodin huoltoyhtiön poikaa. Ei sellaiselle ihmiselle toivo pitkää saattohoitoa.

Tippui sitten niidenkin talojen myyntiarvot muiden alueen talojen tasolle. Koska sellainen talonmies kuin Heikki oli, oli myyntiargumentti sinällään.

Heikkiä/Onervaa/Onskaa jää niiiin moni kaipaamaan. Moni kaipaa jo nyt, koska tietää jo pelkästään ettei ne useampi talo Sturenkadulla tule saamaan yhtä hyvää, kullan arvoista talonmiestä tilalle. Eikä naapuria. Koskaan. Moni kaipaa muutenkin. Useat tulevat kaipaamaan, kun sadattelevat yli pursuavia roskiksia, siivotonta rappua... On rappuja ja Heikin rappuja. On taloja ja Heikin taloja. Oli.

Kun tuli se tekstiviesti, että oma vuosien ja vuosien naapuri sekä talonmies on kuollut, niin itkuhan siinä tuli. Muistui mieleen miten Sipa-mummostakin oli paljon turvallisempaa ajatella, että Tyttö asuu Alppiharjussa "kun on tuommoinen talonmies naapurissa". Totta. Niin oli.

Heikille hyvää matkaa ja kiitos kaikesta.

Tunnisteet: , ,

lauantaina, toukokuuta 03, 2008

hna: Yhteyttä otettu

Ylen uutiset senkin osasi kertoa (mulla on):

"Migreenillä on yhteys moniin psyykkisiin sairauksiin, kuten masennukseen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön (ent. maanis-depressiivisyys), paniikkihäiriöön ja sosiaalisiin pelkoihin, ilmenee tuoreesta kanadalaistutkimuksesta.--".


Nyt tiedän tämänkin itsestäni ja muutamasta muusta. No ei ihme...

Tunnisteet: ,


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing public photos from oopa8000. Make your own badge here.
Sisäpiiri suosittelee