lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Oopa: USB/FW-hubi


Ostin tänään ihan tavallisen USB-hubin Verkkokaupasta. Nyt tekisi mieli hankkia tilalle LaCien design-mökkylä. Sisältää tuulettimen ja valon. Kätevää.

Tunnisteet: , ,

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Oopa: seikkailuita


Kohti ääretöntä ja sen yli

Karkkiautomaatti lauloi taustalla seikkailuun, kun me suuntasimme tutkimusmatkalle. Löysimme kaikkea upeaa. Mm. sorkkaeläimen paskaa.

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Noumann: Yök

Toivottavasti tämän vuoden Suomen Idols -voittaja tekee ilkkajääskeläiset ja unohtuu hyvin pian. Tylyä keskinkertaisuutta koko show, ja jotenkin ihan kamalat äänet ja maneerit kaikilla. Anna on kyllä hassu kun se laulaa aina hoon teen jälkeen, sillai niinku "thunthi".

Tunnisteet:

Oopa: Elämä heittelee

Joskus sanoin, että isona minusta tulee valokuvaaja. Nyt kai olen? Siis iso tai valokuvaaja. Sain tänään taas käsiini neljä lehteä, joissa kaikissa oli kuviani. Tämähän sujuu hyvin.

Ensi viikosta en tiedä.

Tunnisteet: ,

Oopa: kuuntelemisen taito

Viime aikoina on tullut tehtyä studiosa paljon tuotekuvia. Osa nopeita räpsyjä, osa kohtalaisen hiottua kamaa. Ns. "normaalin kansalaisen" on vaikea sanoa tuotekuvasta mitään - siis tekniikasta ja sen sellaisesta. Koska itse olen taas kuvannut lähinnä lehtikuvaa, niin oman kehityksen kannalta olisi hyvä saada välillä asiallista palautetta studiokuvista ulkopuoliselta ammattilaiselta. Tänään sain.

Nyt sitä taas näkee omat kuvat ihan eritavalla. Taas on pää pystyssä ja silmät auki. Ennen olisin varmaan itkenyt palautteesta, mutta aikuistumisen ja henkisen kehityksen myötä sitä osaa ottaa kritiikin asiallisesti vastaan. Ei siis ota itkuraivareita, vaan kunnioittaa ammattilaisen mielipiteitä ja ottaa niistä opiksi.

Kuten sanottua: tässä elämässä olen oppinut eniten kuuntelemalla ja katselemalla.

Tunnisteet: , ,

Oopa: Superia



Marinadi
muistutti loistavasta Superjannesta. Metsi diggaa hullusti.

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Oopa: Me likes energiajuoma



Propsit mun maispeissikamulle.

Tunnisteet: ,

Oopa: Vanhennunko?

Olen pohtinut viime aikoina ikääntymistäni/nuorentumistani, aivan kuten vaikka Aikuispiste.

Vanhentumisen merkkejä:

-Paavo Väyrysen tilanteen seuraaminen
-Poliittiset vitsit palaverissa
-Keskiluokkaisella autolla ajelu
-Pikkutakin käyttö
-Kulmakarvojen tuuheneminen
-Veroasioiden läpikäyminen kirjanpitäjän kanssa

Nuorentumisen merkkejä:

-Härskien juttujen puhuminen
-Lippisen käyttäminen
-Rintakarvojen häpeäminen
-MySpacen käyttö
-Sählymailan kanssa kulkeminen kaupungilla
-Vaatteiden hankkiminen JC:stä ja Carlingista

Tiedä sitten. Yritän vain nauttia elämästä ja minuudesta.

Tunnisteet: ,

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Oopa: Kuulumisia elämän ääreltä

Pelottavaa, että näin Pepe Willbergin kahtena päivänä peräkkäin paikoissa, joissa en yleensä liiku. Jos Pepe tulee tänään minua vastaan, niin huomautan hänelle asiasta.
---
Autoilu keskustassa on tyhmää. Ainakin ruuhka-aikana. Tämän viikon minulla on auto käytössä ja yritän hoitaa mahdollisimman paljon asioita, joihin tuota laitetta tarvitsee. Silti ymmärsin, että esimerkiksi raitiovaunujen toimintasäteellä auton käyttö (pois lukien tavaran kuljetus) on lähes idiotismia.
---
Yksi suurista hankinnoistani tällä viikolla oli uusi kameran akku. Canonin oma akku maksaa yli 100e ja "piraattiakku" 59e (sis. alv). Täytyy katella miten kestää. Enemmän huolestutti sääsuojaus. Kamerakin on juuri niin heikko, kun sen suojaamattomin osa. Kaksi originaaliakkua ajattelin uudelleen kennoittaa jossain vaiheessa. Kaupassa piti toimia nopeasti, ennen kuin matkaan olisi tarttunut jotain kalliimpaa. Firman kortilla shoppailu kun tuntuu ilmaiselta.
---
Tänään julkaistaa virallisesti Photoshop CS3. Pintaliidon tarkkaavainen reportteri on paikalla ja raporttia seuraa heti kun keretään.

Tunnisteet: , , ,

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Noumann: Lakua

Löytyi uusi herkku: Clipperin luomu-lakujuoma. Pelkkää lakritsanjuurta, ja ihan tajuttoman hyvää. Maistuu etäisesti tietty lakritsalle ja on tosi makeata. Ihan ilman mitään lisäaineita. Nam. Ja plussat vielä tyylikkäästä pakkauksesta.

Tunnisteet:

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

ASIAKASTIEDOTE: Sähköboksi on ollut taas rikki

Vika korjattu.

Tunnisteet:

Puuro: Kevätleppoisaa


Tästä tuli jotenkin leppoisa fiilis. Kevätaurinko paistaa ja lähikaupan pullavalikoimiin on ilmestynyt herkullinen uutuus, suklaamuropulla, joka maistuu mainiolta. Hyvä sunnuntai, taas.

Tunnisteet: ,

Oopa: letkautuksien aatelia

>Mustikat ovat hyviä, koska niiden sisällä on hilloa.
>
>Pertti 5 v

Pertistä tulee isona kopy. Aivan varmasti.

Tunnisteet: ,

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Oopa: Chiliä, tikka ja teejuomaa



Young Creatives -kisatyö tuli jätettyä jo neljältä. Sehän meni nappiin. Siitä sitten Herttoniemeen ja Myllärinlaaksoon kävelylle kameran kanssa. Vastaan tuli fasaani ja tikka. Oliko sitten valkoselkäinen vai käpyjä rakastava, en mene sanomaan mitään. Siis tikasta. Kummastakaan en saanut kivaa kuvaa, joten passaan ne.

Tupsu taas tarjoili chilisipsejä, -karkkeja ja -kastikkeita. Osaa joutui maistamaan hammastikun kärjellä. Hyviä oli. Eniten tykkäsin kuitenkin vihreää tee -wasabikastikkeesta vai mitä lie oli. Bratwurstia olisi pitänyt päälle laittaa. Vihreää teetä oli myös juomassa, jota join ruokia odotellessa mainiossa Kiinamiehessä.

Nyt maistuisi yksi olut.

Tunnisteet: , , , ,

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Noumann: Taiat kaupoissa

Klaus Haapaniemen hienot Taika-astiat tulivat eilen kauppoihin. Piti heti käydä hakemassa uusi muki. Jos ei jaksa Iittalaan asti niin tilata voi vaikka täältä.

Tunnisteet: ,

Oopa: Lauttasaaresta



Pilvet tiistailta, kite-surffaaja viime kesältä. Fotaritreeniä pitkästä aikaa.

Tunnisteet:

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Puuro: Example!



Miekkatappelu, oopperalaulaja ja The Streetsin Mike Skinner peruukissa. Kerrankin HipHop-video, jossa ei leveillä koruilla tai autoilla tai pyllyä pyörittävien tyttöjen määrällä.

Tunnisteet: ,

niitty: niin mikä?

Personoidulla Google -etusivullani on monenmoista tietoa, mm. uutisia, taloustietoja, säätä ja Dilbert. Vasemmassa alakulmassa lymyävät myös Stara.fi -sivuston uutisotsikot. Saitin viimeisin uutinen "Supersuosittu Girls Aloud -tyttöyhtye hajoaa" herätti kysymyksen: Voiko joku olla supersuosittu jos siitä ei ole koskaan kuullut? Jaa a. Sitä sietää miettiä vaikka työmatkalla, aikaa on tunti ja vartti.

Tunnisteet: ,

Oopa: Iltatyttö 2006

Vuoden Iltatyttökisa on ratkennut. Vuoden 2006 voittaja on Pintiksenkin sivuiltakin tuttu Melany. Onnea!

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Oopa: Kouvolassa tavattiin

498B5631.jpg

Olipa kiva retki ja seikkailu. Paljon uusia ihmisiä, paljon hyvää meininkiä ja paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Cheerleaders United veti kaksi hyvää keikkaa. Onneksi oli korvatulpat mukana, sillä Kouvolan jäähallissa soitettiin kovaa. Mua myös nukutti eilen, sillä nukuin backstagella, jatkoilla lattialla sekä nojatuolissa ja vielä sitten majoituksen ahtaalla sohvalla. Ei ongelmia.

Ensi kerralla mennään vielä korkeammalta ja kovempaa. Flickristä pari kuvaa myös töttöröpäistä.

Tunnisteet: , ,

niitty: oi elämää

Vihdoin kaikessa alkaa olla järkeä: Vakituinen työpaikka, eilen ensimmäistä kertaa omassa saunassa, tänään lenkillä luonnonkauniissa peltomaisemissa (7.1km sauvakävellen), välipalaksi kaurapuuroa mansikkahillolla ja seuraavaksi äänestämään. Kaupanpäälle keväinen ilma, ei voi ihminen enempää sunnuntailta pyytää.

Ps. Katso reippailijan reittilaskuri kansalaisen.karttapaikka.fi

Tunnisteet: , ,

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Oopa: Hyvää Pyhää Patrikkia

Tunnisteet:

Puuro: Kuumehorinoita

Niiskniiks. Pari päivää olen potenut kuumetta ja lihaskipuja. Maailman omituisimman pöpön oireita on mm. se, että kuumeen laskiessa hartioita ja niskaa alkaa pakottaa niin paljon, että nukkuminen tai oikeastaan mikään muukaan ei onnistu.

Silti olen yrittänyt vääntää Young Creativesin Cyber-sarjaa, vaikka ideointi ei oikein luonnistu. Oli vain saatava jotain muuta tekemistä kuin sohvalla makaaminen, sillä oli olo sitten kuinka kurja tahansa, niin rajansa se on huonojen sitcomien katsomisellakin. Kirjoja ei tässä kunnossa pysty kuitenkaan sisäistämään, vaikka pöydällä odottaa ranskalaisen kerrontataiteen Tarantinoksi tituleerattu Houellebecq.

Loppuun vielä agitaatiota: muistakaa ihmiset äänestää. Vaikka kuumetta olisi huomennakin, niin pakotan itseni uurnille.

Tunnisteet:

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Oopa: Tällaista mulle kuuluu

Duunikeikan jälkeen otin muutamia ruutuja Munkkisaaren vai Hernesaaren rannasta. Vähän tylsä valo, mutta olkoot.


Anni Sinnemäki otti todellisen riskin. Sörnäisten rantatien yli viritetyssä banderollissa luki: Ruuhkamaksut ja joukkoliikenne. Moni ajoi katumaasturilla alitse.

***


Tuomas "Jokunen" taas ajelutti abirekka-ajelun tapaan tukijoukkojaan kuorma-auton lavalla. Onneksi oli lämmin ilma.

***


Median edustajana saa välillä hyvää kohtelua. Kunhan vaan edustaa oikeaa mediaa. Kaikkea mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan lehdistössä. Olisi pitänyt pyytää tarjoamaan lounas.

***


Koffin puiston kahvila Fanny on kiva paikka. Ruoka näytti hyvältä, mutta minä pitäydyin kahvissa ja marengissa. Hyvää.

***


Huomenna matka suuntautuu Kouvolaan, jossa jäähallissa vietetään KooKoon kaudenpäättäjäisiä. Lavalle nousee mm. mainio Cheerleaders United (jolta sain kutsun) sekä Leningrad cowboys. Kuvia siis tiedossa sunnuntaina.

***


Muuten menee kai hyvin? Tänään oli kuvaushommia ja maanantaina sekä tiistaina taas jatkuu. Olisi välillä kiva myös nähdä ystäviä. Tänään kai on otettava yksi.

Tunnisteet: , , ,

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Oopa: Korkealta ja kovaa

Sain vihdoin käsiini Reijo Porkan (FRPS) 70-luvun musiikkikuvista kootun Korkealta ja kovaa teoksen. Huh, mitä kamaa. Harvoin eteen tulee yhtä laadukasta valokuvakirjaa.

Kirjan on kirjoittanut musiikkitoimittaja Tommi Liuhala, joka on tehnyt kunnioitettavan pitkän uran musiikkitoimittajana ja -tuottajana. Teos sisältää mustavalkoisia kuvia aina B.B. Kingistä Jukka Toloseen. Muutamat kuvat olivat allekirjoittaneelle tuttuja, mutta suurin osa kuvista on käsittääkseni ennen julkaisematonta materiaalia. Kirjaan on myös niputettu Ruisrockista ja Porin Jazzeilta yleisökuvia. Näissäkin kuvissa on sitä kuuluisaa hetken estetiikkaa - ja reilusti.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti jokaisen musadiggarin, keikkavalokuvaajan ja kulttuuri-ihmisen kirjahyllyyn. Kirja on myös käsittämättömän edullinen. Suurikokoinen, kovakantinen kirja maksaa alle 20e. Kyllä, alle 20e.

Saisikohan näitä kuvia ostettua suurina vedoksina seinälle?

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Oopa: Tutti Frutti - Fussballfachfragen



Kuka muisttaa PTV:nkin esittämän klassikon?

Tunnisteet:

Oopa: hakusanoja taas

Tänä vuona tähän blogiin on löydetty 1151 eri hakusanalla Googlen kautta. Kiitämme kaikkia ja toivotamme onnea hakuun. Tässä muutamia valikoituja hakusanoja:

kameralla keikalla hyvä kuvia asetukset
pissi video
vanhat papat ja nuoret tytöt seksi
2 miestä sängyssä kuvat
myydään käytettyjä alushousuja
ruma ravintolatyöntekijä
äiti antoi pillu laivalla
satiiri porn
www.matka pojat .fi
kravatin asennusohje
erimuotoisia peniksiä
silikonilihakset
teini tissit kuvat
sperma ihonhoidossa
miten saan hip hop tanssiliikkeitä itselleni?
perse edellä puuhun englanti
käyttöjärjestelmä + ominaisuus
kuinka päästä omalle koneelle joka on auki
miten pääsee toisen koneelle toisen tietämättä
"rakastan sinua koska"
hammasrautojen kuvia


Ja lopuksi oma suosikkini: big brother sarin varpaat

Tunnisteet: , ,

Oopa: Lisää vaalitempauksia

Eilen söin Kampin torilla erittäin maukasta kasvisruokaa, jota tarjoili Uudenmaan Vihreiden Janne Länsipuro. Kiitos Janne. Se oli oikeasti todella hyvää. Oliko peräti oman tiluksen luomukasviksia?

Toinen uusimaalainen ehdokas Jyrki JJ Kasvi taas käänsi nettisivunsa nörttien omalle klingonin kielelle. Tieto kulkeutui Reutersin kautta mm. amerikkalaiselle CNN-kanavalle. Pistäkää paremmaksi! Kuvasin tuossa joitakin viikkoja sitten Kasvista pari kuvaa studiossa. Mukava ja fiksu nörtti.

Tunnisteet: ,

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Oopa: Luovaa vaalimainontaa

Eilen bongasin Oopperan ratikkapysäkillä Juha Väätäisen, eli Julma-Juhan. Herra oli keksinyt loistavan keinon erottautua. Hänellä oli nimittäin päällä liivit, joissa oli isolla oma nimi ja äänestysnumero. Hyvin erottautui. Muutama sana vaihdettiin ja sitten jatkettiin matkaa.

Mielestäni tällaiset vaaliliivit voisivat tulla pakollisiksi. Tietäisi ketkä ehdokkaat liikkuvat samoilla alueilla kuin itse. Tarvittaessa voisi sitten kysellä vielä lisäinfoa. Kuka puolueista lähtee mukaan ensi vaaleissa?

Tunnisteet: ,

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

oopa: tänään olen nauranut

Eräs DVD pisti kyyneleet silmäkulmaan ja nyt sitten tämä Ruotsin tapaus. Mitäköhän nämä sankarit eivät ajatelleet?

Pelastajat Subilla lauantaisin.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Oopa: valoa huoneeseen

Snadiomenassa on nyt sitten julkaistu tuo allekirjoittaneen Lightroom-arvostelu.

Tunnisteet: ,

Puuro: Kasvottomuuskuvia


Dallaspulla, MacGyver ja Turun Taidemuseo. Siinä sunnuntain kohokohdat. Taidemuseossa on edelleen menossa mainio I love Malmö -näyttely ja Studion puolella voi katsella Jarno Harakkamäen loistavia kasvottomia muotokuvia. Suosittelen lämmöllä. Harakkamäki on jo itsessään kuin taideteos, eräänlainen elävä Kraftwerkpatsas. Sellainen tyyppi, jonka kaikki kaupungissa tietää jos sen ulkonäköä kuvailee. Ja ne taulut, ne on jotenkin lakonisesti kauniita. Turussa liikkuvat ja turkulaiset, käykää tarkastamassa. Niin ja muistakaa katsoa Gilmoren tytöt, jäi viime kerralla ihan hullun jännään kohtaan.

Tunnisteet: ,

Oopa: Regina on POP



Regina heitti eilen mahtavan pikku keikan eräissä yksityisbileissä. Kiitos vaan fläbistä Feldonille. Olen nähnyt ko. bändin kerran aikaisemmin Turun Dynamossa. Sillon en jotenkin lämmennyt. Nyt lämpesin. Musiikki toimi livenä ja jopa minä juutuin tanssimaan. Myspacessakin kuultava Paras aika vuodesta on mahtava kappale. Myös muut uudet, parin viikon päästä julkaistavan levyn biisit toimivat. Pintis suosittelee.

Ei muuten voitu hengailla Feldonin kanssa koko iltaa, koska meillä sattui olemaan samanlaiset paidat.

Tunnisteet: ,

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Oopa: Pimp my pähkinäjukra

Kaikki me rakastamme Pirkan Pähkinäjukurttia, mutta sitäkin voi tuunata vielä hieman. Sekaan pilkotaan banaania ja kaadetaan ripaus ihan tavallista perhemysliä. Lähtee aamu muuten hyvin käyntiin.

Tunnisteet:

Metsäprinsessa: Haiskahtaa aidolta


Toissapäivänä Valintatalossa käydessäni pelmahti viereiselle kassalle feikein koskaan näkemäni ilmestys: ihan parhaimmat vuotensa jo tovi sitten ohittanut hampputukkaiseksi blondattu naikkeli hävyttömän korkeakorkoisissa tekoturkissaappaissa ja melkein aito designer-laukku olalla. Naikkeli ojensi kullanvärisillä strasseilla koristellusta lompakostaan setelin kassalle maksaakseen ostoksensa mutta kiekaisikin sitten: "Eiku kerkenks mää viä otta tupakka?" Suhuässät sihahtivat ja intonaatio nousi pääkaupunkilaisittain, vaikka muutoin puhe oli paksua ja kovaäänistä turkua. Kassa nyökkäsi, ja naikkeli koikkelehti lähintä hyllyä tutkimaan. "Tuossa", kassa osoitti viereensä. "Ai misä?", naikkeli kailotti. "No ihan tuossa." "Mää e tiäks nää misä..." "TÄSSÄ." "Ai kato tosa!"

Ylitse kaiken oli naikkelin Porvoon mitalla annostelema parfyymi, jonka silmiäkirvelevä, hm, tuoksu pelmahti metrien päähän naikkelin jokaisesta liikkeestä. Minua rahastanut kassa aivasteli toivottomasti ja muut asiakkaat yskähtelivät - kuka parfyymikrääsästä, kuka naurun pidättelystä.

Tapaus toi mieleen tuli Catherine Taten jossain pölön roolissaan. Mutta tämä naikkeli oli ilmeisen tietämätön omasta pelleydestään ja niin alleviivatun bimbo, ettei se voinut olla tahallista. Feikki taisikin olla ehtaa aitoutta.

Tunnisteet: ,

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

oopa: silmä silmästä



Viikonloppua!

Tunnisteet:

Oopa: paras vaalitempaus

Kerrankin hyviä uutisia! Joltain sentään löytyy vielä hyväntahtoista huumoria. Osuva temppu, joita toivoisi näkevän lisää jatkossa. Tästä ei noussut kohua, vaan hymy naamalle. Kiitos Zahra Abdulla(vihr)! Nettisivut muuten paljastavat Abdullan olevan erittäin fiksu nainen.

Ilta-Sanomat: Somaliehdokas jakoi kohulakua

On muuten kumma, kun makeiskääreistä otetaan tummaihoisten kuvat pois. Eikö se juuri ole rasismia, että paketeissa on vaan valkoisten naamoja?

Tunnisteet: ,

Oopa: Meitsi oli sulaa vahaa...



..taas. Ekaa kertaa on lähellä, että minäkin äänestän Idolsissa. Huhhuh. I luv Anna!

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

OOpa: Kiva linssi Vol. 2



200-500mm f/2.8 Sigmalta.

Tunnisteet: ,

oopa: silti meitsi rakastaa katuja

Tunnisteet: ,

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Ei otsikkoa t. oopa

aamulla heräsin kuudelta
kahvi maistui hyvältä
äsken seisoin kampin torilla
sateessa ei raitiovaunua näkynyt
isoissa huipuissa piilossa
suutelivat, kun äiti soitti

minä jatkoin taivalta
kun vain ikävä mielestä katosi

Tunnisteet:

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Ameeba: mainosalan gloriaa

Kysyipä kerran, eräässä kaukaisessa mainostoimistossa, kauan kauan sitten, AD copywriterilta seuraavaa:

"Käytetäänkö energiajakeen keräämiseen etukuormaajaa?"

Niinpä niin. Mitähän teen tällä kaikella tietoudella jätteidenkäsittelystä, teollisuusaerosoleista, kosmetiikan ainesosista ja lypsykoneiden pesuaineista?

Kyllä on seksikäs ala tämä.

Tunnisteet:

oopa: vihainen aamu

Ehkä pitää lähteä ulos, kun maailma pukkaa vaan uutisia, jotka saavat minut raivon valtaan. Tämä blogi on iloinen blogi, joten tässä teille vain linkki. Ymmärrättehän?

Hesari.

Tunnisteet: ,

Oopa: Vai että mainonta pilaa politiikan?

Miksi noi idiootit tappelee telkkarissa SDP:n ja Kokoomuksen mainonnasta. Miksi ne eivät voisi tapella vaalilinjoista ja oikeista asioista. Miksi nyt yht'äkkiä mainonta on sotkenut kaiken? Isot ihmiset itkee telkkarissa. Isot ihmiset.

SDP leikki mielikuvilla kivasti ja SAK vielä paremmin. Kokoomus teki taas kivan mainoksen ja veti mukaan Tarja Halosen (ajamassa limusiinilla). Presidentteys ei muuten liity tähän mitenkään. Perkele! kun Halonen kun ei ole enää SDP:n jäsen. Vihreät voisivat tehdä vielä joitan oikeasti provosoivaa mainontaa.

Onneksi keskustelusta siirryttiin näyttämään Korkeasaaren eläinlapsia.

Tunnisteet: ,

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Metsäprinsessa: Prologi



Tervehdys Pintaliidon lukijat. Metsäprinsessa on täten saapunut keskuuteenne nostamaan blogin X-kromosomitasoa. Muiden tasojen mahdolliset nousut ja laskut selvinnevät ajan ja postauksien myötä.

Kiitos ja niiaus.

Tunnisteet: ,

Oopa: Ei kliseitä ilman savua

Tunnisteet:

Oopa: Minä äänestän



Mainokset eivät koskaan liioittele, eivät koskaan vedä asioita överiksi ja eivätkä koskaan ole huonon maun mukaisia... mitä sitten? On vain muutamia arkoja paikkoja... vieläkin. Minua lähinnä huvittaa.

Tunnisteet: , , ,

Oopa: Ketä te ootte?

Monesti on moni kysellyt oman bloginsa lukijoiden perään. Eilen illalla Pintis rikkoi 100 tilaajan rajapyykin Blogilistalla. Tunnen teistä ehkä 50. Lopuista en tiedä. Kiitos kuitenkin ja yritetään sitten seuraavaksi rikkoa se 200 tilaajan raja.

Tunnisteet: ,

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Oopa: jotain hieman erilaista...

Marin1

marin2

Marin3


Vähintään kerran viikossa pitää päästä kuvaamaan jotain omaa. Viikolla kun kuvaa lähinnä business look -ihmisiä, niin joskus pitää päästä vapautumaan. Tällä kertaa kuvasin Marinadia, joka kuin ihmeen kaupalla loi puolessa tunnissa oman meikkinsä visioideni mukaiseksi. Kiitos! Muut naiset voisivat ottaa oppia.

Kuvien tarkoitus oli kokeilla suoraan koneelle kuvaamista studiossa. Kamera siis Firewirellä Mac Miniin kiinni, EOS-Capture softa tallentamaan kuvat, Lightroom tekemään niihin reaaliaikaisesti cross process -efekti ja näyttämään kuvat full screen -tilassa. Kätevää. Näin tulen kuvaamaan jatkossa aina.

Kuvista puheenollen: Olin eilen metrossa ja hieman ahdistutti. Koko metro oli vuorattu ottamillani kuvilla. Toisaalta melko imartelevaa. Erään puolueen kuvat ovat siis käsialaani. Parin viikon päästä sitten katotaan toimiko kuvat (ehkä muillakin asioilla on tekemistä lopputuloksen kanssa). Minä toivon parasta.

Kirjoittaja vihaa kaikkea fantasiaan liittyvää.

Tunnisteet: , , ,

Oopa: Cross process -efekti

Tässä on yksi keino imitoida cross process -tekniikkaa Fotarissa:


1. Valitse kiva kuva.


2. Tee kopio kuvasta uudelle layerille


3. Valitse valikosta Gradient Map


4. Itse valitsin väriksi violet-orange-vaihtoehdot, kokeilemalla voi löytää parempiakin vaihtoehtoja.


5. Laita tason läpikuultavuudeksi "Pin Light". Aseta Fill ja Opacity noin 40-60% oman maun mukaan.


6. Säädä kurveilla hieman kontrastia.


7. Tarkasta valmis lopputulos.

Tunnisteet: ,

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Noumann: Kenkiä

Ruotsalainen Gram pistää myyntiin verkkokauppa 111VOXiin tasan 20 paria kuvan 408g-kenkiä maaliskuun lopussa. Kutakin kokoa löytyy kolme paria, hinta on 145 euroa. Tykkään kyllä enemmän Gram Designin muusta kevätmallistosta. Mukana on pari uutta väriä suosikkimalliini, joka on 406g. Eikä kenkäuutiset tähän lopu: tilasin viime viikolla kevättennarit Englannista parillakympillä. Halpaa kuin makkara! Enemmän niistä kunhan posti kulkee.

Tunnisteet: ,

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Oopa: LightroomExtras


Kuten arvelinkin, saa Lightroomin presettejä tallennettua ja jaettua eteenpäin. Ainakin Lightroom Extra -sivuston kautta voi latailla joitakin presettejä. Kuvassa huoltoasema Satamaradankadulta cross process-efektillä.

Tunnisteet: ,

Ameeba: muutto strikes back

Viimeksi tuli tilitettyä muutosta. Noh, nyt voisin avautua lisää aiheesta. Nimittäin ei se roudaamisvaihe ehkä ole pahinta, vaan niiden kamojen paikoilleen saaminen. Muutin lauantaina, eikä mulla edelleenkään ole yhtään koottua huonekalua saati lamppuja katossa. Sanottakoon tosin puolustuksekseni, että olen majaillut entisessä kämpässäni.

Eipä siinä vielä kaikki. Eilen sitten päätin saada ainakin yhden huoneen kuntoon, ja aloin laittaa astioita kaappeihin keittiössä. Noin puolessa välissä operaatiota kumarruin ottamaan jotain laatikosta, selkä sanoi poks ja minä sanoin auts. Eilisestä saakka olen ollut selkärampa, ei tarvitse ajatella kumartumista tai pitkäaikaista istumista. Tai ylhäällä olemista. Ainoa hyvä olotila on kyljellä makaaminen.

Eilen sain parvekelasit ja iiiiison jääkaappipakastimen. Ei auta. Nyt ei lohduta edes uusi nojatuolini.
(Toim. Huom. Toisin kuin malli, se on valkoinen ja puuosat ovat mustat.)

Jos joku tietää keinoja ihmeparantumiseen tai olotilan helpottamiseen muuten, olisin erittäin kiitollinen.

Tunnisteet: ,

Oopa: perjantaiperjantai

Naama on pesty ja rasvattu, joten olo on virkeä. Wulffmorgenthaler saa hymyilemään, niin kuin joka aamu. Voiko huumori olla absurdimpaa? Ainakin minuun se uppoo.

Tänään on taas päivä täynnä touhustelua ja puuhastelua, joten ei kun hommiin.

Tunnisteet: ,

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Oopa: Parveke?

Täytyy soitella maanantaina isännöitsijälle ja vuokraisännälle. Jos vaikka tilaisi parvekkeen.

Tunnisteet: ,

oopa: laattajako jää vähän vajaaksi...



Blogimaailmasta tuttu.

Tunnisteet:

Oopa: Pintaliito päivittyy

Jatkossa Pintaliidosta löytyy myös enemmän ruuasta ja viinistä ja kirpputoreista ja mekoista ja pääkalloista ja avarasta luonnosta ja sarjakuvista ja ompelukoneista...

Joukkoon liittyi Metsäprinsessa ja takavasemmalle poistui Varastomies.

Tunnisteet: ,

Puuro: Lapsuuden sankareista

Sunnuntaina se taas tapahtui: Angus MacGyverin neuvokkuus pelasti jälleen ihmishenkiä ja esti konnien aikeet. Viikonloppujen Ihmemies-uusinnat ovatkin muodostuneet viikkojeni kohokohdiksi. Hyvä sunnuntai on nykyään yhtä kuin pari dallaspullaa, lasi kylmää limua ja Angus keksimässä pommia muoviämpäristä ja hiuslakasta. Ja se tunnusmusiikki, sen kuullessani muutun taas pikkupojaksi. On se niin mahtava.

Ihmemiehen edesottamusten seuraaminen sai minut miettimään muita lapsuuteni sankareita. Ensimmäinen taisi olla Tarzan. Muistan katsoneeni jo pienenä itävalta-unkarilaissyntyisen Johnny Weissmullerin tähdittämiä mustavalkoelokuvia viidakon kuninkaan seikkailuista. Muistan myös kuinka serkkupoikien kanssa kisattiin siitä, kuka on porukan kovin uimari, olihan Johnnykin uinnin maailmanennätysmies.

Toinen lapsuuden sankarini oli Mustanaamio. Mies jolla on vanhan viidakon sanonnan mukaan kymmenen miehen voimat ja jonka todelliset kasvot näkevä rikollinen kohtaa kaamean kuoleman. Häneen tutustuin sarjakuvien kautta, joita minulle kertyikin vuosien varrella useampi sata. Mustanaamion lukemisesta alkoi myös muiden sarjakuvien keräileminen, jonka myötä lapsuuteni sankarikaarti kasvoi entisestään. Ainakin Hämähäkkimies, Tuomari, Blueberry, Daredevil, Batman ja Ryhmä-X:n Wolverine tekivät minuun lapsena lähtemättömän vaikutuksen.

TV:n puolella Ihmies sai seurakseen Michael Knightin, tuon älyauto Kittin kuskaajan sekä myöhemmin maailman sympaattisimman rentun, antiikkikauppias Lovejoyn. Heiltä opin, että monesta tilanteesta selviää, jos on terävä pää ja hyvät hermot. Aika monena ihmemiessunnuntaina vaan tuntuu tietyssä kohmelotilassa siltä, ettei sitä päätä ole vieläkään oppinut käyttämään.

Olenkohan tulossa vanhaksi etuajassa, kun harrastan tällaista nostalgisointia? Samapa tuo, viidakkorumpu kutsuu ja vielä on monta rikosta ratkottavana.

Tunnisteet: , , ,


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing public photos from oopa8000. Make your own badge here.
Sisäpiiri suosittelee