Meinasin jo kirjoitella
Pnin taannoiseen kirjoitukseen valokuvaajien tekniikkakirjoituksista hieman omia mielipiteitä, mutta sitten se jäi. Nyt kirjoitan.
Oikeastaan havahduin samanlaisiin ajatuksiin tänään, kun eräällä nettipalstalla oli kirjoitettu:
"Tässä uudella kameralla otettuja kuvia eri ISO:illa." Selvä. En jaksanut katsoa kuvia, koska ilmeisesti niissä esitettiin ISO-lukemia. Ikään kuin kertoisi, että olen ajanut uudella autollani eri vaihteilla.
Tässä taannoin julkaisin Flickr-palvelussa erään kuvan, jonka sitten liitin erääseen valokuvakeskusteluun. Juttua kuvasta riitti. Keskustelua käytiin siitää rajautuuko kuva nilkoista vai sääristä, miten paljon etsinkuva peittää kuva-alueesta vanhoissa filmikameroissa ja siitä miten taivas on palanut puhki. Kukaan ei miettinyt mitä kuvassa oli. Prosentteja etsinkuvassa näykyy hieman yli 90%.
Joskus olisi kiva keskustella siitä mitä kuvasta välittyy. Ainakin itse kuvaan tunteiden takia. Haluan kertoa jotain. Tekniikka on siinä sivussa se väline, jolla tunteet taltioidaan. Joskus olen itsekin "syyllistynyt" metatietojen lisäämiseen kuvan alle. Jossain kohdin se on tuntunut oikealta. Usein ei.
Pnin kanssa olen samoilla linjoilla kuvaamisen henkilökohtaisuudesta. Usein hyviin kuviin liittyy pidempiäkin stooreja. Tarinoita siitä, miten tilanteen on kokenut ja miten kuva on vain pieni pala sitä muistoa. Aiheesta lisää voisi varmasti kertoa
Robert Capa, jos sattuisi elämään. Viimeisen tarinan kertoivat muut.
Enemmän metatietoja enemmän ärsyttää kuitenkin kommentit tyyliin
"millä objektiivilla kuvattu?" tai
"pitää kokeilla joskus samaa itsekin". Automaailmassa näitä heppuja sanotaan
renkaidenpotkijoiksi. Musiikkipiireissä taas sanotaan,
että Soundi lähtee sormista. Pitää paikkaansa monessa muussakin.
Ehkä parhaiten tähän loppuun sopii teksti, joka löytyy
Pintiksen etusivulta.
Tunnisteet: valokuvaus