lauantaina, joulukuuta 30, 2006

niitty: kuka kaipaa konsulttia, kun on:

www.puppulausegeneraattori.fi

Avainsana: Pintaliito
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että Pintaliito on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.

Tämän ollessa täyttä totta nykyään, kuka omaa vastuun tehdä oikeat johtopäätökset?


*naureskel*

oopa: paintballia

Eilen olin kuvaamassa paintballia suomalaiseen Paintti-lehteen. Kuvaukset meni hyvin ja kuvia saa nähdä sitten kun ne on julkaistu. Mutta pikkasen ihmetytti tuo laji ja sen varusteet.

Ensinnäkin yhdessä kuulalippaassa oli käytetty Bluetooth-tekniikka... WTF! En oikein kyllä käsittänyt miksi. Lisäksi aseissa on hirveä määrä prosessoreita ja muuta tekniikkaa. Gadgets! Merkkain (sanaa ase ei käytetä) ei aina ammu kuulia sitä mukaan kuin painat liipasinta, vaan sillä tavalla kuin mikropiiri uskoo sinun haluavan ampuvan. Niin juuri.

Sup'air-kentällä* pelattava versio paintballista ei muuten ole yhtään militaristinen. Pikemminkin se on todellinen urheilulaji, jossa koko joukkueen yhteistyöpeli punnitaan.

Kuvausten jälkeen pääsin mukaan harjoituksiin. Jotta kuva lajista olisi realistinen, kokeilin lajia suomenmestarijoukkueen harjoituksissa. Siis ensimmäistä kertaa elämässä. Eniten yllätti lajin "kovuus". Onneksi oli sählytreenejä takana. Toinen seikka oli painavan aseen hallinta. Ampumistreenissä alkoi hieman pääsemään tekniikkaan sisälle, mutta harjoittelua se vaatisi.

Lopuksi sitten pelasimme. Olo oli kuin missä tahansa joukkulajissa ensimmäistä kertaa. Kaikki ajattelu meni omaan suoritukseen ja välillä erä oli jo ohi ennen kuin oli nähnyt ainuttakaan kanssapelaajaa.

Ja niin siinä sitten lopuksi kävi. Mikä on se paikka, johon yksikään mies ei halua osumaa? Kyllä.

*Liikuteltava paintball-kenttä, jonka syndit ovat "ilmapalloja". Syndeihin puhalletaan tuulettimella ilmaa. via.

Tunnisteet:

torstaina, joulukuuta 28, 2006

niitty: vittu mikä tragedia

Perhe tahtoisi päästä eroon pornokanavasta, mutta mikään ei tunnu auttavan: pornoa tulee neljänä yönä viikossa.

Lähde: IS

Ps. kuvan pariskunta ei tietääkseni liity artikkeliin^^

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

oopa: perkele miten hyviä kuvia

Sport Illustrated: The Year's Most Interesting Pictures

via Avokatsomo

oopa: live free or die hard

En tykkää juurikaan katsella elokuvia. Harva elokuva sytyttää minut. Tykkään esimerkiksi Kaurimäkien pätkistä, musikaaleista ja eurooppalaisista elokuvista. Mutta jokin tulevassa Die Hardissa vetoaa!!! Katsokaa uusi teaser ja myöntäkää heti, että tämä elokuva ei ole sitä tavallista hollywoodilaista huttua. Yksi mies ei pelasta maailmaa tai Amerikkaa... tai siis pelastaa, mutta ei kuka tahansa, vaan John McClane. Tässä elokuvassa on aitoa testosteronia, annos huumoria ja yksi krapulainen poliisi. Monennestako vaimostaan se nyt eroaa?

Live Free or Die Hard

tiistaina, joulukuuta 26, 2006

oopa: miten voi hermostuttaa...

jos Tapaninpäivänä meili on tukossa. Menetinkö jotain tärkeää? Tuskin, mutta ei saa silti käydä näin. Sitä paitsi dallaspullia voi lämmittää pannulla. Siitäs sait!

oopa: parhaita kuvia

Ei niin kovin pirteää. Onneksi kuva numero 9 piristi. Aika paljon mustavalkoisia otoksia...

Time Magazine: The Best Photos of the Year 2006

Tunnisteet:

oopa: kitarointia...

Tällaisen kitaran voisin ostaa, niin voisin... äs, ehkä blogiinkaan ei kannata kaikkea kirjoittaa. Sitä paitsi oppisin mielummin soittamaan banjoa.

maanantaina, joulukuuta 25, 2006

niitty: Aikaa tappaessa

Joulu on aikas tylsä juhla. Istutaan, syödään ja ihmetellään miksi televisiosta ei tule mitään katsomisen arvoista. No onneksi on internet, jossa riittää aina uuttaa ja jännittävää selattavaa. Eilisen löytöjä oli mm. Pakkotoisto.comin ylläpitäjän "Miken" valokuvaportfolio, jossa oli muutamia ihan kivoi kuvei. Vähäpukeinen ihminen on aina yhtä kiinnostava, mies tahi nainen, jos on hyvin kuvattu.

Ja sitten jotain ihan muuta. Tuollaista menoa kaipaisin, saisi reivata oikein kunnolla. Perkele.

puuro: myöhästynyt viimeinen luukku

"Kansa joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden"

Raamattu: Uusi testamentti, Evankeliumi Matteuksen mukaan 4.16.(Suomen kirkon sisälähetysseura 1980)

Oopa Svanslös

Äsken telkkarista tuli iki-ihana Pekka Töpöhäntä -elokuva. Voi että kun se vaan osaa olla hyvä.

"Minä olen Kalle Kyykäärme Kankaanpäästä"

Illalla yritämme tehdä itse dallaspullia.

oopa: joulu on antamisen juhla

Olimme siis eilen Marinadin kanssa Hurstin Joulujuhlissa vapaaehtoisina. Aluksi teimme voileipiä (Marinadi voiteli ja minä makkaroitin sekä juustotin) sitten lähinnä ihmettelimme, kun porukka sekoili. Visukinttu kertoi kauhutarinoita organisoinnin puutteesta ja sitähän siellä oli. Yksi ryhmä kantoi laatikoita kellariin ja toinen toi niitä toista kautta ylös. Peukku ylös. Mutta ei se ketään haitannut.

Kun valmistelut olivat tehty, oli aika päästää vieraat juhlaan. Tuhanteen vähäosaiseen mahtuu yhtä monta (surullista) tarinaa. Siinä oli sekä vierailla että allekirjoittaneella tippa linssissä, kun samalla me vapaaehtoiset lauloimme jouluyö, juhlayö -kipaletta. Onneksi vältyin tunnekuohulta.

Sitä sai taas vähän perspektiiviä omaankin elämään. Tietysti on väärin hakea negaation kautta tuntumaa. Omassa mielessä eri asiat tuntuvat pahalta. Ensimmäisen ärähdyksen tein jo omalle äidille, kun autossa ei ollut sisääntullessa lämmin. Monelle lämpö ei ole samanlainen itsestäänselvyys kuin vaikka minulle. Ehkä osaan olla lempeämpi myös huoltoyhtiölle ensi viikolla, kun jatkan patterien lämpenemisongelman selvitystä.

Kyllä minä tahdon olla auttamassa myös ensi vuonna. Kaikki antsaitsevan Joulun. Edes kerran vuodessa.

Pintaliitodesign suosittelee Jari Halosen Joulubileet-elokuvaa.

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

oopa: amerikanlaiva

Ostin äsken ensimmäistä kertaa iTunesin musakaupasta musiikkia. Valintani oli J.Karjalaisen Lännen-Jukka. Aiheesta olin keskustellut mm. kahdesti Haakanan kanssa. Hylkäsin sitten hienot kannet, koska 10e niistä oli vähän liikaa. Hyvä levy ja haluan ehdottomasti kuulla biisit livenä! Vaan en nyt, koska poskiontelotulehdus ei tykkää savusta.

Aasinsilta. Huuhtelin äsken poskiontelot suolaliuoksella. Tuntuu paremmalta. En ostanut sarvikuonoa (lämmin kiitos Annakoolle ideasta), vaan tyydyin omaan patentiin. Kyllä, kyseessä on tekniikkalaji. Sitä paitsi toiminta on... en sano mitään.

Aamulla menen sinne Hurstin juhliin, joten jos ei törmätä, niin rauhallista Joulua lukijoille.

Oopa: karjalanpiirakoita




Tänään siis leivottiin Marinadin kanssa pitsaa ilman pohjaa, peruna- ja karjalanpiirakoita sekä lopuksi talon emäntä paukutti vielä muffinsseja. Itse otin ohessa pari kuvaakin. Nyt on kuitenkin täysi olo ja illan olut saa unohtua. Aamulla pitäisi olla kello 8 Kisahallissa auttamassa Hurstin juhlissa. Sitä paitsi kohta tulee Monk.

Tunnisteet:

puuro: tokavika luukku

"Huba"

André Franquin: Taistelu Perinnöstä(Semic 1987)

Ameeba: posh backpackers

Amatoorimatkaaja kohtasi tanaan ensimmaisen kriisin. Oltiin ostettu lauttaliput Penangista Medaniin (Sumatralla). Aamulla satamassa kavi ilmi, ettemme mahtuneet laivaan. No, takaisin hostellille ja ruinaamaan sedalta, etta saisimme rahat lipuista takaisin. Sedan mukaan taytyy odottaa kolmeen, kunnes pomo tulee paikalle (ja kello on tassa vaiheessa noin kymmenen). Medaniin on paastava, koska sielta lahtee lennot Banda Acehiin. Ja sielta taas olisi tarkoitus paasta jouluksi saarelle, Pulau Weh tai jotain sinne pain. Noh, reppureissaajat saavat ruikutuksen jalkeen rahat takaisin. Sitten miettimaan seuraavaa siirtoa. Lopulta loydamme itsemme lentokentalta Air Asian tiskilta kalliit lentoliput taskussa. Lennon lahtoon aikaa kahdeksan tuntia. Ajamme taksilla lahimpaan ostoskeskukseen, jossa paatan kuluttaa aikaani menemalla kampaajalle. Virhe! Ensinnakin malesialainen kampaaja vanuttaa ja hankaa tukkaani pestessaan siihen malliin, etta pelkaan tulevani kaljuksi. toiseksi, tukka on kamala. En silti itkenyt. Vaan kavin ostamassa pinneja ja hiusvahaa. (Aamulla satamassa tirautin pari kyynelta kun jonottamisen jalkeenkaan ei paasty laivaan.) No, onneksi visalla paasee ja silleen. Olen pian kuuden paivan aikana ollut kuudella lennolla ja kuudessa eri maassa. Todella maanlaheista matalan budjetin matkailua. Ja terveisia vaan Maan ystaville ja Greenpeacelle.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

oopa: Joulu alkaa


Viime Joulun soitetuin joulubiisi oli kuulemma Whamin Last Christmas. Meillä soi ihan muut kipaleet.

puuro: aatonaatonaaton kirjalaina

"Minua pidettiin kaikkena sellaisena mitä inhoan: jonkinlaisena mysteerien näkijänä, hämäräperäisenä guruna, velhona jonka hallussa olivat kaikki maailman salaisuudet. Ja ennen kaikkea amerikkalaisia askarrutti se, että usein minulla ei ollut sukkia jalassa."

Jean-Claude Carrière: Einsteinin luona(Tammi 2006)

oopa: juhlat menivät

Pni linkkasi vinkkasi eilen livenä Irwin Pennistä. Kannattaa penkoa töitä, jos klassinen amerikkalainen valokuva nappaa.

Eilinen blogimiitti huipentui salamahajoittimien rakenteluun Pni: pokkariin. Täytyy muuten sanoa, että sellaisen pokkarin minäkin haluan ja hauskaa oli muutenkin. Kuvia ehkä joskus Skrubussa.

Kiitos kanssablogaajille (huom. yksi g). Lisää infoa miiteistä täältä.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

puuro: luukku 21

"Sanokaa sitä sivistyksen viaksi. Jumala ei sovellu yhteen koneiden ja lääketieteenja yleismaailmallisen onnen kanssa."

Aldous Huxley: Uljas uusi maailma(Tammi 1971)

oopa: nettipeli jouluksi


Vuoden joulupeli. Musiikista plussaa. Oma ennätys tällä hetkellä vähän yli miljardi pistettä. Pistäkää paremmaksi.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

puuro: kaksikymmentä täynnä

"Euroopassa elää joitakin ihmisiä vankeudessa, mutta niitä käytetään enimmäkseen tieteellisiin kokeisiin. Ihmiset eivät osaa viittoa tai äänellä järkevästi, saati kirjoittaa. Siitä tiedän, että sinä et voi olla ihminen."

Will Self: Suuret apinat(Otava 1999)

oopa: miten olisi mainosdiili?

Lueskelin eilen Marinadilla blogikirjaa hieman katkerana. Pintaliitoblogi ei päässyt TOP50-listalle. Noh, kirjassa oli hyviä havaintoja mainonnasta blogeissa. Olen jo pitkään miettinyt "mainos lounaasta"-systeemiä, eli tarjoamalla allekirjoittaneelle hyvän lounaan, saa vastapainoksi viikoksi bannerin tähän blogiin.

Yksityiskohdat ovat vielä harkinnassa, mutta yhteyttä saa jo ottaa.

oopa: missä on kuvattavat?

Välillä toivoo, että olisi aina joku jossain jota voisi kuvata. Aina ei tarvitsisi kuvata kavereita tai itseään. Hetkonen. Tai siis itseään. ;)

Ameeba: siirto kaksi

... on Pulau Penang. Malesiassa sijaitsee se, karpasenkakka meressa mantereen vieressa. Vielakin olen erittain, erittain hengissa.

Hostellin seinilla kiipeilee gekkoja, ne ovat eri sopoja. Kun tulen kotiin, mukanani on liskoja ja kulkukoiria ja -kissoja ja kolme suurisilmaista orpolasta.

Ilmastointi on hyva keksinto.

Ei muuta. Kuittaan.

oopa: kaksi viikkoa järjestelyitä

Joku ensimmäinen vedos ilman rajausta. Huh, mikä homma hankkia tavaraa. Klikkaa kuva suuremmaksi.


Joskus valokuvan ottamisesta se kuvaustilanne on vain pieni osa koko prosessia. Tällä kertaa Pintaliitodesign järjesteli ja kuvasi Hang Up:lle kisakuvan. Asiakkaan kanssa haalittiin tavaraa kasaan kaksi viikkoa. Kirppareita ja ja kavereiden vinttejä tuli kierrettyä. Onneksi kummallakin on tuottajakoulutus takana ja hauskaakin oli. Itse kuva otettiin jo aikoja sitten, mutta kuvan julkaisen vasta nyt kun lehti on ulkona. Idea kuvaan muuten tuli kun näin ystäväni, herra päätoimittajan kadulla sattumalta. Joskus näinkin.

Suurkiitokset kaikille apuna olleille. Valtteri, Jukka, Pete, Suski, Hanna, Jarkko ja Virve ainakin. Kenet unohdin?
___

Kuvassa on erilaisia tavaroita ja asioita, jotka liittyvät sekä
olemassaoleviin että jo kuopattuihin skedemerkkeihin. Firmat voivat olla
suomalaisia tai ulkomaalaisia. Auttaaksemme Sinua hyvä lukija, kerromme
ensimmäisen merkin, jotta pääset alkuun. Kuvan vasemmassa ylänurkassa seinällä
on kuva kahdesta jenkkipakettiautosta (van = englanniksi pakettiauto). Tämä
viittaa tietenkin Vans-kenkäfirmaan, sillä sanan van monikko on vans.
Tällaisella logiikalla siis mennään. Vihjeet vaihtelevat helposta mahdottomaan
ja eri brändejä pitäisi löytyä noin 40 kappaletta, ellei enemmänkin. Kaikki
yli 20 merkkiä löytäneet voivat laittaa vastauksensa 15.2.2006 mennessä
osoitteeseen: voittokotiin@hangup.fi. Tuomaristo palkitsee parhaan
brändinetsijän mahtavilla skedeaiheisilla palkinnoilla.

oopa: snadicast 10

Taas olin änkyttämässä. Lataa Snadicast täältä.

oopa: 5D ja 15Gt

Kolme päivää tuli kuvattua erästä työkeikkaa. Nyt kuvaukset on ohi ja kovalevyllä noin 15Gt kuvia. Kuvat otin vuokralla olleella Canon EOS-5D:llä ja nyt olisi hieman vuodatettavaa.

5D kuuluu niin sanottuun pro consumer –luokkaa, eli se sijoittuu ammatti- ja kuluttajakameroiden välimaastoon. Kamerasta löytyy kuitenkin 12.7mpx täyskokoinen kenno, eli toisin sanoen kenno on yhtä iso kuin 35mm filmin ruutu. Siihen ne positiiviset kokemukset jäivätkin.

Ensinnäkin ilman akkukahvaa 5D:n ergonomia on omille pikku kätösille erittäin huono. Onneksi isoista, valovoimaisista optiikoista saa kunnon otteet. Tosin tässäkin tapauksessa optiikka vie kameraa eikä toisinpäin. Akkukahva on siis pakko-ostos, jos kameralla oikeasti haluaa kuvata pidempiä sessioita.

Toinen miinus tulee väreistä. Oma wanha 1D tekee yleensä suoraan oikean väristä kuvaa. 5D:n lainayksilö taas tuntui vetävän punaista kanavaa yli ja sinistä alle. Ehkä näitä voi säätää jostain?

Kolmas asia on etsin. Etsinkuva on kirkas ja iso. Välillä kuva tuntui jopa liian isolta. Tarkennuspisteitä on käytössä kuitenkin vain 9 ja ne on sijoitettu keskiosaan. Eikö kameraan olisi voinut laittaa uudistettua tarkennusyksikkö, jossa pisteitä olisi myös laidoilla 1D-sarjan tyyliin?

Olinpa vihainen. Noh, 5D on ihan hyvä kamera, siitä ei pääse mihinkään. Kamerassa on vaan sellaisia puutteita, että käyttö ei ole aina niin mukavaa, kuin sen ammattia harjoittaessa pitäisi olla. 1D mark II N:lle ei jää paljoa ylimääräistä hintaa, jos 5D:n mukana ostaa kaksi akkua ja pystykuvauskahvan. Erotuksessa maksaa käyttömukavuudesta, toimivuudesta ja sadesuojauksesta. Usein se kannattaa. Sitä ennen odottelemme joulupukkia ja uusia malleja.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

oopa: pukkoa ja joulukortteja

Tänään tuli puukosta... työkalupakin uusin jäsen. Kiitos siitä. Tänään tein hienot valot, kiitos kuvaajalle kuuntelemisesta. Tänään postitin joulukortit. Kiitos Postin tädille hymystä. Tänään kuvasin melkoisesti. Kiitos kameran vuokraajalle ja asianomaisille.

Kiitos myös siitä, että poskiontelotulehdus taitaakin jäädä tulematta.

Ameeba: elossa

ja kaikki kunnossa. Ei muuta. Bangkok kuittaa.

puuro: yhdeksästoista luukku

"Näillä rahoilla voin mennä leikkauttamaan aivoni entiselleen. Ja bailaaminen alkaa taas kiinnostamaan."

Jyrki Nissinen: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät(Happy Horse Comics 2005)

noumann: jättipulla


No huh huh mikä korvapuusti! Paatuneinkin pullafriikki joutuu kumartamaan tämän megalomaanisen vehnäsen edessä. Herkkupulla (2,30 euroa) lähti mukaan Cafe Brahesta, joka löytyy Yliopistonkadulta Turusta. Huh huh.

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

oopa: heittelyharjoituksia elämässä

Olin lapsena kova penkkiurheilija. Isäpoika-suhteen tärkein tekijä taisi 80-luvulla olla meidän perheessä Urheiluruutu. Kuka muistaa sen vanhan tunnarin? Täydellistä. Kaikkein kovin kiinnostuksen kohteeni taisi olla lätkä. Tampereen Tappara oli suosikkini, vaikka Helsingissä asuimmekin.

Miten tämä liittyy sitten mihinkään? Yksi kovimmista 80-luvun suomalaisurheilijoista oli tietysti Arto Bryggare. Taisi minullakin olla jotain sponsoritarroja, joissa Bryggare esiintyy (keräsin mainostarroja pikkupoikana). Tänään, 20 vuotta myöhemmin, tapasin Bryggaren työn merkeissä. Fiksu kaveri.

Aiturista tuli siis kansanedustaja ja pikkupojasta mainosmies/valokuvaaja. Niin se elämä heittelee.

oopa: valokuvausmeemi

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2006? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?

2006 meni biljardin, sidosryhmälehtikuvien ja testikuvien parissa.


2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. vuoden aikana?

Muutaman kerran kylläkin. Sitten se vähän jäi.

3. Mikä vuonna 2006 ottamistasi kuvista on vuoden lempikuvasi? Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.

Tämän tai eilisen päivän Hesarissa oli ekalla aukeamalla uskomattoman hieno kuva Kalle Palanderista. Omat parhaat?

1. Paras henkilökuva
2. Paras muu kuva
3. Paras biljardikuva
4. Parhaimpia julkaistuja kuvia
5. Paras kuva muiden mielestä

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2006?

Paljon. Erittäin paljon. Ehkä eniten ihmisten ohjauksesta ja valotuksesta teknisesti. Myös studiosalamien käyttö luonnistuu nykyisin entistä paremmin sekä valosuunnittelu ennen kuvauksia.

5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana?

Yritän muistella: Monopod, pari erilaista salamaheijastinta, Elinchromen pienet studiotuikut, Zenitar 16mm f/2.8 fisheye, 2Gt muistikortti, salaman siirtojohto ja ilmapuhallin. Varmaan jotain unohtui, mutta ei sen väliä. Mitään isoa en siis hankkinut.

6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2007?

Ihmisiä, ihmisiä ja ihmisiä. Studiossa, lokaatiossa ja missä ikinä liikuttekin.

Via.

puuro: xviii luukku

"Miksi väitellä metsurin kanssa, joka nähdessään hakkuualueen tekee siitä ensimmäiseksi mieleen tulevan johtopäätöksen: täällä on tapahtunut jotain karmeaa, tästä ei tuo puolukanvarpu tule selviämään."

Kari Hotakainen: Buster Keaton: elämä ja teot(WSOY 1991)

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

niitty: mitä tämä nyt sitten on?


Liian hauska ollakseen hyvä, liian hyvä ollekseen turha ja liian turha ollakseen viihdyttävä.

oopa: vielä yksi perään

Kuva ei liity mitenkään tekstiin.

Jouluaattona menen muuten Heikki Hurstin joulujuhliin vapaaehtoiseksi / olen ostanut toffeeta, jotta Timo pääsisi luokkaretkelle / lahjoitin tänään RAY:lle rahaa, enkä varastanut, niin kuin viereinen pelaaja / aion ilmoittautua vaaleja varten erään ehdokkaan tukiryhmään.

Olen kiltti.

puuro: den sjuttonde december

"du vet vad som gäller/jag har sadlat mitt namn/jag rider ett sårat djur/och det finss inga regler/när vi lägger det svarta puzzlet"

Bruno K. Öijer: Trilogin(W & W 2002)

oopa: IKEAan ja takaisin

Ikeaan pääsee ihan hyvin julkisilla ja takaisin tulin IKEAn omalla bussilla. "IKEA-bussissa on tunnelmaa". Hauskaa oli, eikä aiheesta sen enempää.

oopa: muutama sana pikkujouluista

Vieläkö ehtii? Hyvä. Olipa mukavat juhlat. Kiitos illasta Marinadille, valokuvan filosofia -keskustelusta Sarnolle ja turhasta pölinästä Ä|I|J|Ä-jengille. Ainakin yhteen uuteen blogaajaan tuli tutustuttua hieman. Olihan siellä lisäksi vaikka ketä.

Allekirjoittaneesta ei ollut netissä kuin yksi kuva ja pari merkintää. Harmiton kaveri selvinpäin, sanovat.

oopa: studiosettiä...



Pari räpsyä ja testikuvaa ihan huvikseen. Onhan siellä studiolla aina ihan kiva kokeilla ja säätää. Ensi kerralla jotain vakavampaa.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

puuro: kalenterin kuudestoista

"Varoin katsomasta lasta, ettei sen äiti hermostuisi. Pienten lasten äidit ovat arvaamattomia, niillä on pää niin sekaisin hormoneista, että ne voivat tehdä mitä vain. Ne luulevat, että kaikki ovat kateellisia niille ja haluavat tehdä lapselle pahaa."

Anna Maria Mäki: Suljetun paikan lumo(Teos 2005)

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

oopa: tuoreita riimejä japseista

Edu & Sampo in Tokyo 2006

Add to My Profile | More Videos


Kehäketun ja Sampon tuliaiset Japanista.

puuro: viidestoista laina

"Naaras tarvitsee verta myös munien kasvattamiseen. Siksi se syö enemmän kuin koiras."

Jani Kaaro(suom.): Ötököiden elävä maailma(Tammi 2001)

torstaina, joulukuuta 14, 2006

puuro: 14

"Nythän on nimittäin niin, että ensimmäisenä joulupäivänä vuonna 1919 pikkuinen von Borring livahti ulos kesken sukujuhlien ja juoksi pitkin hankia kainalossaan rasiallinen saksalaisia pikkuleipiä, jotka hän antoi Maj Brittille. Maj Britt ilahtui suunnattomasti, sekä rasiasta että pikkuleivistä. Mutta von Borring joutui pulaan pari viikkoa myöhemmin, kun hänen äitinsä(joka, kuten sanottua, oli taipuvainen morfinismiin) huomasi rasian kadonneen."

Erlend Loe: Volvon kuorma-autot(Johnny Kniga 2006)

oopa: salamasetti saapui


Antti. Kuvattu diffuusioheijastinta vasten. Iso softboxi edestä ylhäältä ja toinen alhaalta taustaan.

Antti2. Iso softboksi ylhäältä ja toinen sivusta.


Elinchromen D2-Litet tulivat taloon. Eihän nuo ole kuin 200Ws, mutta kulkevat hyvin mukana. Paketti oli muuttunut. Ensinnäkin itse salamat olivat tummemman harmaat kuin "vanha" malli, säilytyskassi oli muuttanut muotoaan ja mukana oli sateenvarjojen sijaan pienet softboxit!!! Sateenvarjot ja heijastinkuvut menevät hankintalistalle, mutta niiden arvo vs. softarit... en edes ajattele, vaan olen iloinen.

Ylhäällä pari esimerkkikuvaa ja jatkoa piisaa joskus ensi viikolla.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

oopa: it was a good day

*Aamulla pähkinä-ruisjukurttia
*Postista hain kamerakamaa
*Kirjoitin laskuja sen sijaan, että niitä pitäis maksaa
*Tuli muutenkin tiennattua ja lounas oli hyvää
*Myös seura oli mitä maiointa
*Kohta tulee Myytinmurtajat

Jotenkin tänään oli vain pirun hyvä päivä. Aamen.

niitty:

Minulla ei ole mitään asiaa. Ei niin yhtään mitään. Ei sillä, että täällä jollakulla muulla olisi, muttakun minulla ei ole edes senvertaa. Ei sitten hitustakaan.

Loppuun suuri suomalainen viisaus:
"Sellaista se on". - äiti

Ps. kuinka paljon on yksi hitunen?

oopa: pikkujuhlat

En sano pikkujoulut, koska en pidä niistä. Mutta kai pintikseläisetkit tulevat tänne?

oopa: heijasteluita

Ensimmäinen testikuva. Justsopivasti nauraisi, jos näkisi.


Heijastin tuli ja hyvältä näyttää, vaikka olikin likainen. Huomenna pitäisi tulla salamat, joten sitten pääsee kokeilemaan oikein urakalla. Perjantaista maanantaihin onkin tiedossa kuvaamista oikein kunnolla. Pe, ma ja ti menee työkeikalla ja lauantaina on tarkoitus ottaa studiossa isoilla salamoilla testikuvia. Muutama valaisu onkin jo piirretty paperille. Myös Fotarilla voi tehdä suunnitelmia valoista. Täältä saa kätevän tiedoston, josta löytyy eri valoja ja heijastimia valmiina piirrettynä.

puuro: luukku jonka nimi on 13

"Voi, minulla on jotain avarampaa kuin aro, kuin Okeanos. En tiedä, minne sen panisin, kenen eteen sen veisin. Minä en voi sitä näyttää, en voi sitä käyttää. Se on liian leveä tähän kaupunkiin, yksi elämä on sille liian pieni. Kukaan ei tarvitse sitä, mutta tänään se saa minut lentämään ja laulamaan."

Leena Krohn: Tainaron(WSOY 1985)

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

puuro: kalenterin puolivälissä

"Kun eno sammui, tyttö haki vessasta imukupin ja rupesi lunksuttelemaan sillä hänen rintaansa."

Panu Räty: XYZ(WSOY 1994)

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

oopa: polttelua

Enpä muista milloin olisin poltellut näin paljon. Kyse on siis kovalevyn tyhjentämisestä. Läppärissäni on vain 40Gt kovalevy ja juuri nyt en ole hankkimassa uutta ulkoista kovalevyä. En myöskään viitsi ostaa ulkoista DVD:n polttajaa, koska se jäisi uuden koneen tietä kuitenkin nurkkiin pyörimään. Tajusin kuitenkin juuri, että tarvitsen kovalevylle tilaa erästä projektia varten, joten ei kun hommiin. Kohta olen saavuttanut 13Gt tyhjyyden. Se ei kuitenkaan riitä. Talkoot jatkuvat.

Applen uusissa läppäreissä on 60-200Gt:n levyt. Isoimpaa iMaciin saa jo 750Gt levyn. Sinne se paska vasta hukkuisikin. Tosin kuvista pitäisi kuitenkin ottaa varmuuskopiot, mutta DVD:t on onneksi keksitty (siis uusissa koneissa). Siihen saakka tämä romu, tämä tila ja nämä cd-levyt saavat riittää.

noumann: musalista

NME listasi vuoden parhaat biisit ja levyt. Biisien TOP10:stä löytyy mm. CSS (jee!), Hot Chip (jee!) ja The Gossip (jee!). Mutta omasta mielestäni kaikista paras levy, The Knifen Silent Shout, on tipahtanut levylistan sijalle 23. Mistäs nyt moinen? Toisaalta kesää rytmittänyt ja ihan joka paikassa soinut Lily Allen on jo ihan so last summer: sijoitus 32.

noumann: herra berglund ruotsista

Ruotsista tulvii kaikkea kivaa. Kuvituspuolella kiinnostavin uusi tuttavuus on Dan Berglund, Beckmans-designkoulussa mainontaa ja graafista suunnittelua opiskeleva nuorimies. Jos piirrokset näyttävät tutuilta, niin syynä voi olla se että Berglundin asiakkaana on mm. Weekday-kauppa (eli yhtä kuin vanha tuttu Cheap Monday). Kuvittajalupaus on tehnyt myös erihienon huivin, jota mies kaupittelee nettisivuillaan (löytyy netistä sieltä oikealta, klikkaa huivikasta norsua). Ei vaan viitsi mokoma lurjake vastata, että saako sitä myös tilattua Suomeen, mitä häh. Hmpf.

puuro: yhdestoista luukku

"Kuten neitihomot ovat parodiaa naisellisuudesta, ovat monet tästä nahkaisesta joukosta parodiaa miehekkyydestä: he poseeraavat jäykästi, mutta silti peilin edessä opeteltu halveksiva katse houkuttelee juuri niitä, joita he yrittävätkin viehättää."

John Rechy: Kaupunkien yössä(Basam Books 2006)

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

oopa: valituksia ja kehuja


Vaikka Kiasman ARS06 näyttelyssäkin nähdyissä valituskuorojen biiseissä valitetaan (Helsinki vs. Birmingham), niin minä en. Kiitos itse isännälle loistotarjoilusta ja muille vieraille mukavista keskusteluista. Kuva on on otettu aikaisemmin päivällä, jolloin yksi vieraista ei millään malttanut poseerata kameralle.

oopa: fudiskenttiä

fudis


Tuo turkulainen Anssi kirjoitti Avokatsomossa Hans van der Meerin kuvaamista fudiskentistä. Avokatsomossa esiteltiin fudiskenttä Turusta. Nyt Pintaliitoblogi hoitaa oman osuuntensa. Olkaa hyvä: fudiskenttä Helsingistä.

Onko sinulla kuva paikallisesta fudiskentästä? Laita se blogiin/nettiin ja ilmoita linkki kommenttilaatikkoon. Katotaan, jos vaikka saataisiin lisää suomalaisia kenttiä kuviin.

puuro: pyhäpäivän joulukalenteri

"Olen uskossani vahva/se vaihtelee päivittäin"

Markku Into: Potero(Sammakko 2006)

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

oopa: parhaat päälle


Sitä istuu kotona kauluspaita silitettynä ja skraga viritettynä (englantilainen solmu) miettien mitä pitikään tehdä? Kalenteri on tyhjä. Mieli on tyhjä. Eikä muutenkaan näytä miltään.

Onneksi Youtubesta voi kuunnella vaikka Oasista ja Jimi Tenoria. Kuvassa taas MD-11 (?) laskeutuu sille kuuluisalle kakskakkoselle. Kuva on otettu Tuusulantien varrelta löytyviltä kalliolta.

oopa: YksviisL ja kakskakkonenR

Visukinttu poseraa kiitoradan 15L päädyssä.

Palloiltiin taas yhden sankarin kanssa lentoaseman tiluksilla. Ei noissa lentokonekuvissa ole mitään nähtävää. Tylsiä, tylsempiä ja vielä tylsempiä kuvia. Ehkä Jarkolla oli jotain kiintoisaa? Ainakin oli hauskaa ja kuvatiin välillä myös toisiamme.

puuro: ysiluukku

"'Niin on herra' vastasi neekeri. 'Se on minun kissani, se on kaikkien rottien kauhistus, herra! On melkein syönyt ne kaikki, sen tähden se nyt on niin laiha!' 'Vai niin, älkää antako sen nähdä nälkää' sanoi mies isännän äänellä. 'Eikö teidän kannata ruokkia sitä?'
'Maksalihamies tulee säännöllisesti, herra. Vaatii dollarin viikossa, herra' sanoi neekeri täysin selvillään siitä, että hänen sieti saada ylimääräiset viisitoista senttiä iteasta."

Ernest Thompson Seton: Eläinten sankareita(WSOY 1931)

oopa: uusia tuulia idästä, vanhoja lännestä



Eräs entinen lukija sanoi, ettei jaksa Youtube-linkkejä. Jaah, minä tykkään. Vanhaa rytmimusaa olevasta paikasta ei voi olla pitämättä. Aijaijaijaijai.

En saa unta. Siksi leikin. Mies on terve, jos se leikkiin kalliilla elektronikalla. Lopputulos.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

noumann: AA


American Apparel on jotenkin hämmentävä. Kyseisellä vaatemerkillä on erinomaisen kivoja perusvaatteita ilman tyhmiä painatuksia, niitä ei tehdä Aasiassa ja muutenkin merkki on ihan hip ja cool. Mutta kuitenkin; AA:n mainonta on pornahtavaa, johtaja on joku liero alaisiinsekaantuja ja laatu on pahimmillaan surkeaa (puhun kokemuksen pettyneellä viskibassolla). Päätin unohtaa koko merkin olemassaolon. Ja nyt meinaan kääntää kelkkani: niillähän onkin pari aivan superpäheää kevät/kesätakkia!

puuro: kahdeksas kirjalaina

"Mutta se viha, jota hän tunsi ihmisiä kohtaan, ei herättänyt heissä minkäänlaista vastakaikua. Mitä hartaammin hän heitä vihasi, sitä innokkaammin he jumaloivat häntä, sillä he eivät nähneet hänestä muuta kuin hänen omatekoisen tuoksukehänsä, hänen tuoksunaamionsa, hänen ryöstämällä hankitun parfyyminsa, ja se oli todellakin jumalallista."

Patrick Süskind: Parfyymi(Otava 1986)

torstaina, joulukuuta 07, 2006

puuro: joulukalenteria pukkaa, osa 7

"Sinun hymystäsi minä voisin antaa puolet mielestäni ja laskea kaiken uudelleen. Voisin vaihtaa alaa läpi elämän. Voisin luopua halusta, jota tunnen sinua kohtaan. Voisin antaa pois aivan kaiken, mutta kuuntele silti: Jos uskonto määritellään ajattelumalliksi, johon sisältyy todistamattomia lauseita, toisin sanoen johon sisältyy uskoa, niin matematiikkaa ei ole ainoastaan osoitettu uskonnoksi, vaan peräti ainoaksi uskonnoksi, joka kykenee todistamaan olevansa sellainen."

Jouko Sirola: Mitään pelättävää ei ole(Teos 2006)

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

oopa: ei sitten mitään uutta Linnassa

Pari erikoisempaa, satoja taviksia ja kymmenen jukkarintalaa. Itse pidin Antti Tuiskun frakista, jossa oli vain hieman koristelua, mutta leikkaus näytti erittäin klassiselta. Puvun oli suunnitellut Kalle Riihivainio (edit). Myös Ville Valon asu näytti upealta.

Harmi, että miehillä pitää olla periaatteessa tummaa päällä. Klaus Bremerin Stadin kundin asu jokunen vuosi sitten oli ihana yllätys. Itse valitsisin kuitenkin hillittyä, tummaa ruutua.

puuro: itsenäisyyspäivän luukku

"Trygve katseli lokin perään kunnes se oli poissa. Kääntyessään takaisin kansliaan hän tuli ajatelleeksi iskulausetta joka oli kirjoitettu aitaan hänen lukioaikoinaan. Se oli peräisin koulun pieneltä mutta sitkeältä anarkistiryhmältä. Punaisella spriitussilla harmaaseen aitaan: 'Häkkilinnut uneksivat vapaudesta. Vapaat linnut lentävät.' Trygve ajatteli: Niin yksinkertaista se ehkä on."

Torgrim Eggen: Pärstäkerroin(Gummerus 2006)

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

oopa: herkkupatonki

Jos ostaa tomaatti-oliivipatonkeja (uunissa kypsennettäviä) ja laittaa väliin:

*Latva-artisokan sydämiä
*Aurinkokuivattua tomaattia
*Jättikapriksia
*Kalkkunaleikettä
*Villirucolaa
*Öljyistä paprikaa
*Tomaattia
*Mozzarellaa

Ja kun väliin laittaa vielä pippuria ja oliviöljyä, niin patonki saattaa maistua melko hyvältä. Mitäköhän unohdin?

puuro: viides kalenteripäivä

"Sitten hän tarttui vastaansa ja alkoi saunoa niin kuin kirja oli ehdottanut. Kirja oli kertonut miten ihanalta tuntuu kun koivunlehtien tuoksu leviää kaikkialle ja kuinka vastominen saa hien irtoamaan ihosta. Herra Huu hakkasi ja hakkasi, ja tunsi vain lievää kipua, sillä koivunoksat olivat talviset ja paljaat niin kuin ainakin hyvä vitsa jota tyhmät äidit ennen käyttivät lapsia kurittaessaan."

Hannu Mäkelä: Herra Huu(Otava 1973)

oopa: rento pössis...

...vai miten se nuoriso asian ilmaisee?

*Pikkujoulut?
*Tänään Lounaissuomen Verovirasto maksoi vihdoin velkansa
*Huomenna on taas joku pyhä keskellä viikkoa... sotkee kaiken
*Odottelen edelleenkin salamasettiäni... pitäisi harkita vielä softboxien hankintaa
*Viikon bändi: Kallio Underground
*Tänään tulee Sopranos
*Yritin etsiä Seabuckthornberry:n profiilia, mutta törmäsin tähän. Onko tää nyt sitten profiilia nostattavaa ja luovaa median käyttöä?

noumann: nalli kalliolla

Käy sääliksi Mattia. Ei sitä ex-mäkihyppääjää, vaan pääministeriä. Deittailu ei ole julkisuuden henkilöillä varmaan kovinkaan helppoa, saati sitten jos on mukana maan vallan kahvassa ja avointa riistaa juorulehdille. Lööppien perusteella vaikuttaa, että tällä dumpatulla Susanilla on reikä päässä, tai sitten julkisuudenkipeydellä (vai miehen- ?) ei vain ole mitään rajaa. Veikkaan, että Susan on tämän episodin jälkeen sinkku aika pitkän aikaa, ja ehdottomasti vuoden turhin julkkis.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

oopa: viikkovitonen

Onko sinulla joulu- tai adventtikalenteri (millainen)?

Tottakai luen Pintaliidon Puuron tekemää kalenteria, josta löytyy lainauksia kirjoista. Seinältä löytyy suklaakalenteri, jonka kuvassa on raskaana oleva Neitsyt Maria.

Jokos on pikkujouluja juhlittu?

Ei eikä juhlita.

Mitä mieltä olet itsenäisyyspäivän vastaanotosta presidentin linnassa?

Perinteinen tapa, joka on oikein tai väärin. Paha sanoa. Tuskin menisin, vaikka kutsuttaisiinkaan. Ellei kutsun syynä olisi poliittiset tekijät.

Ajattelitko katsoa linnan juhlia telkusta (kerro toki miksi), vai oletko ehkä jopa menossa itse paikan päälle, juhlimaan tai mellakoimaan?


Meinasin mennä kuvaamaan mellakoita, mutta taidan passata. Kuvia on kuitenkin satamäärin netissä seuraavana päivänä. Menen luultavasti syömään kaverile ystävien seuraan. Eiköhän se telkkari ole päällä.

Entä onko kaikki joululahjukset jo hankittu? Hämääkö se että yli 300 kauppaa aikoo pitää ovet aattona kiinni?


Hankin vain muutaman lahjan jossain vaiheessa. Jouluaattona en kauppoihin jaksa mennä änkeämään.

Saako sanoa vielä jotain? Hyvä. Jos joulutorttu ei ole joulutortun muotoinen, niin se ei ole joulutorttu, vaan luumuviineri. Ja se ei ole hyvä juttu, koska luumuhillo on pahaa viinerissä, paitsi silloin kun siitä on tehty joulutorttu, ja se ei ole viineri, vaan joulutorttu.

Skrubusta!

oopa: 15xfrank ja yksi pekka

Matti Pellonpää ja monologi Hakaniemen sillan alla. Kahdeksan vuotta myöhemmin Pellonpää valittiin vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi miesnäyttelijäksi (Felix).


"...Tässä kaupunginosassa on enemmän mäkiä kuin missään muualla maailmassa. Irrallaan juoksevat lapset ja koirat tekevät ulkona liikkumisen mahdottomaksi. Joudumme piileskelemään sivukujilla kuin spitaaliset houkat. Meitä nöyryytetään, meidän päällemme syljetään ikään kuin emme olisi lainkaan vapaan ja ylpeän kansakunnan itsenäisiä jäseniä. Sitä paitsi eräänä päivänä ilkeä vanha mummo potkaisi minua kipeästi polvitaipeeseen vain siksi, että olin hänen mielestään avannut suuni väärässä paikassa. En ole mikään koira.

Tiedän, että te myös osaatte tarvittaessa jossain määrin arvostaa itseänne. Siksi me olemme täällä.

Olemme kaikki kuulleet lapsena isovanhempiemme, vanhempiemme puhuvan kaupungin toisella puolella olevasta Eirasta. Alueesta, joka on kuuluisa tasaisista, leveistä kaduistaan ja raikkaasta ilmastaan.

Juuri sinne me lähdemme tänä iltana."


Olen puolitietoisesti vältellyt Aki Kaurismäen kulttielokuvan Calamari Union näkemistä. Koskaan en ole ollut television äärellä, kun se on näytetty. En ole jaksanut nauhoittaa/tallentaakaan sitä. Nyt löysin ko. pätkän alennushyllystä ja ostin sen DVD:nä.

Kysessä on Akin Kaurismäen toinen kokoillan elokuvan ohjaus. Ja sen huomaa. Elokuva on kuin kollaasi täysin absurdeja kohtauksia liitettynä yhteen. Taustalla kulkee ohut lanka, jota voi seurata. Jos haluaa. Tyylilajinsa tämäkin. Kohtaukset ovat kuitenkin niin absurdeja, irrallisia ja mainioita, että elokuvasta ei voi olla pitämättä.

Elokuvan näyttelijöiksi on valittu sekalainen soppa. En tiedä millaisia tähtiä Tuomari Nurmio, Sakke Järvenpää, Martti Syrjä, Mari Rantasila, Pirkka-Pekka Petelius ynnä muut olivat 1985. Ainakin nousevia, jos ei muuta.

Anttilasta löytyi paljon muitakin Kaurismäen klassikoita. Pukki voisi tuoda vaikka Boheemielämää ja Varjoja paratiisissa elokuvat. Jooko?

puuro: joulukalenteripäivä nro. 4

"Minä huudan, olen puisto ilman penkkiä"

Teemu Hirvilammi: Puisto ilman penkkiä(Tammi 1989)

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

oopa: harjoitellaan harjoitellaan

visukinttu_ilta

Jarkko etsii varmaan vielä parkkipaikkaa. Olimme harjoittelemassa kuvaamista ja syömässä jättiannokset kebabia. Kivaa oli, vaikka varpaita paleli. Klikatkaa kuvaa, niin näette Visukintun isompana.

puuro: kolmas luukku

"Säilyttääkseen muistonsa faamit balsamoivat ne seuraavalla tavalla: kun muisto on kiinnitetty nahkoineen karvoineen, ne käärivät sen kiireestä kantapäähän mustaan lakanaan ja asettavat seisomaan salin seinää vasten sekä laittavat viereen paperilapun jossa lukee "Retki Quilmesiin" tai "Frank Sinatra".
Sen sijaan kronoopit, nuo epäjärjestelmälliset ja lämpimät olennot, antavat muistojen juosta vapaina pitkin taloa ja kulkevat itse seassa iloisesti huudahdellen; ja kun joku muistoista pyyhältää ohi, ne hyväilevät sitä hellästi ja sanovat: "Ethän satuta itseäsi" tai "Muista varoa porrasta"."

Julio Cortázar
:Tarinoita kronoopeista ja faameista(Loki-kirjat 2001)

oopa: aikuisten miesten ilta

Olipa kiva ilta, kun teema taisi olla: not-so-amazing-race. Parinani juoksivat Visukinttu ja Schizo. Baareista kivoin oli Baari, vaikka ei Kuikassakaan oikein vikaa ole. Juttutupa oli liian täynnä, mutta reissu ei ollut turha, koska sain Hurinalta jonossa halauksen. Sitten poistuimme takaisin pohjoiseen.

Olisin käynyt pitkästä aikaa snägärillä, mutta Hesarin muutama grilli on jonotettu tehokkaasti. Alakerran pitseria piti uunia lämpimänä, mutta se olisi ollut hieman liikaa tähän aikaa. Kanawokin jämät kylmänä, joulutorttu ja pari mandariinia saa riittää. Huomenna saa kuitenkin taas lämmintä ruokaa.

Jarkko otti tuon kuvan - yllä katulamppujen.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

oopa: shoppausta

Tänään aukesi kausi: Join vaaliglögiä. Ensimmäinen muki oli Kokoomuksen. Tästä lähtien kaupungilla on siis tarjolla vaalisoppaa ja -kahvia mielin määrin jokaisen puolueen toimesta. Tervetuloa.

***

Tänään tuplasin DVD-elokuvien kokoelmani. En ole koskaan ollut keräilijätyyppi. Elokuvia on hyllyssä (varastossa) nyt kaksi ja muita DVD-levyjä kaksi (lainassa). Uusin hankinta oli Aki Kaurismäen kulttielokuva Calamari Union. Odotan innolla.

***

Kaupasta tarttui myös kaksi paitaa, kravatti, palovaroitin, tyhjiä CD-levyjä ja hiusgeeli. Eilen tilasin itselleni kahden pienen (200Ws) salamansetin. Sitten pitää hankkia vielä langatonlähetin. Esimerkiksi nämä kuvat ovat kuvattu ko. salamalaitteilla. Nyt vain odottelen.

***

Uunissa on vuoden ekat joulutortut. Kohta palaa kieli.

noumann: joulu tulla jollottaa


Tänä vuonna kaupat pistävät kampoihin saksalaisille öklösuklaakalentereille ja siivittävät joulun odotusta omilla tempauksillaan. Esimerkiksi H&M laittaa myyntiin joka päivä jouluun asti uuden tarjouksen – ja aika hyviä tarjouksia laittaakin! Ensi tiistaina tulee myyntiin rajoitettu erä miesten nahkatakkeja käsittämättömään hintaan 39,90 euroa. Taidan mennä hakemaan omani pois. Astetta eksklusiivisempaa joulusälää tööttää kehiin tukholmalainen muotiputiikki Beneath, jonka tuotteet ovat paitsi melko hintavia myös huippudesignia. Esimerkkinä WeSCin farkut (kuvassa), hinta 1500 SEK, japanilaista denimiä ja myynnissä vain ja ainoastaan tänään. Muita kalenterituotteita ovat tehneet mm. Cheap Monday, Acne ja ässänä hihassa Carin Wester. Cool!

puuron joulukalenteri, osa 2:

"Vihreät puut, taivaalla rähjäiset linnut, turpeat / kukat, olinko luonasi, kaupungissa kolmannen kerroksen huoneessa / ajattelimme maata, kummallakin valokuva rinnallaan, kuolematta."

Catharina Gripenberg: Sinä siellä kaukana näytät tutulta(Teos 2005)

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

oopa: pikakelauksella menneisyys

Äsken Last.FM palvelu soitti neljä minuuttia Rinneradiota. Olen itkunsekaisissa tunnelmissa.

Oli yhdeksänkymmentäluku. Opettelin kuvaamaan. Käytin mustavalkofilmiä, koska se näytti hienolta. Kuvat kehitin koulun (lukio) pimiössä. Teimme kokeiluita salamalla. Teimme kokeiluita videolla. Istuimme editointikopissa ja tiesimme, että kaikista meistä tulee vielä jotain. Potkiaisissa sain diplomin "koulun stara". Mitä ikinä se tarkoittikin?

Sittemmin olen saanut tehdä vaikka mitä. Olen päässyt paikkoihin, joista unelmoidaan. Olen saanut valokuvata. Olen saanut leikata. Olen jatkanut kokeilemista, mutta olen myös kyynistynyt. Miten saisin vielä sen vanhan fiiliksen päälle. Sen, että kaikki on uutta ja hienoa? Saako sitä?

Olen ollut aina oppimishaluinen. Haluan ratkaista ongelmia, oivaltaa asioita. Se pitää mielen virkeänä ja vie eteenpäin. Oli kyseessä sitten ammatillinen ongelma tai loistava Vartti-lehden ristikko.

Mikä sitten on hienoa? Vaikka olen vielä iältäni nuori, niin monessa asiassa minut otetaan vakavasti. Sanoihini uskotaan. Mielipiteisiini luotetaan. Sillä olenhan nähnyt paljon ja aina kuunnellut. Se on tärkeää.

Kuuntelen toisenkin Rinneradion kappaleen. Tänä viikonloppuna minua ei pysäytä mikään.

oopa: olisi taas turhia juttuja

Tänään ratkeaa Suomen Big Brother Vol. 2. Voittajaksi selviää kokkolalainen pornokaupanmyyjä Sari (25v.) ylivoimaisella 43.6% äänimäärällä. Toiseksi tulee jo kerran häädetty opiskelija Kaarlo (22v.). "Kale" saa äänistä 29.1%. Keskiviikon totaalimurtuminen vei viimeiset voittomahdollisuudet auktoriteettikammoiselta Kaarlolta.

Kolmanneksi tällä tuotantokaudella selviää erittäin turkulainen "Kaki" (32v.), joka on Sarin kanssa ainoat finalistit, jotka ovat olleet talossa maksimiajan. Neljässija menee espoolaiselle AD:lle Ollille (22v.), joka johti veikkaustoimiston tilastoja pitkään. Hannen kanssa sekoilut ja ruikutukset "Kalan" jättämisestä veivät kuitenkin voiton mahdollisuudet ja tiputtivat Ollin lopulta neljänneksi. Ehkä hygienialla ja hiuksillakin oli vaikutusta asiaan. Ainakin toivottavasti.

Mitä sitten BB:stä jäi käteen tänä vuonna? Ei kunnon panemista. Pettinki keksittiin uudelleen. Ja tietysti Mikan (25v.) toimet 30-vuotiaan espoolaisen opettajataren kanssa. Asia lienee syyteharkinnassa. Miten nämä kaikki liittyivät seksiin? Noh, kyseessähän on ihmisen tirkistelyvietiin kolahtava ohjelmaformaatti. Mitä muuta te tirkistelette kuin...

puuron kirjallinen joulukalenteri alkaa

Eli kirjallisia sitaatteja kahdenkymmenenneljän päivän ajan, olkaa hyvä:

"Sosiaalidemokraatti on ihminen, joka haluaa vapautta saadakseen rahaa. Minä en tarvinnut vapautta sitä varten, vaan kokeakseni hyödytöntä intohimoa, ollakseni ihminen."

Juha Seppälä: Routavuosi(WSOY 2004)

Ja idean varastin täältä.


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing public photos from oopa8000. Make your own badge here.
Sisäpiiri suosittelee