Perkeleen amerikkalaiset, jotka ovat muokanneet vanhat highschool-vuosikirjansa digitaalisiksi näyteikkuinoiksi ja muistitauluiksi. Nettiyhteisöt ovat nyt se juttu. Ircgalleria, maispeis, feisbook ja niin edelleen.
Viestit kulkevat mesen, taskumesen ja irc-kanavien kautta. Minä halauaisin nähdä ja kuulla kavereistani, en vain lukea.
Facebookkin minua ette saa, ja Myspace-sopimuksen sanon kohta irti. Messengeriä en enää päivitä, joten eiköhän se kohta lopeta toimintansa. Keskustelufoorumeista olen myös poistanut tunnuksia.
Minut saa kiinni puhelimesta. Minä haluan tavata kavereitani kahviloissa, en portaaleissa. En suostu enää vastaamaan siviilisähköposteihin, joita en tosin enää saa. Kavereiden lähettämät meilit ovat pyyntöjä ketjukirjekilpailuihin. En osallistu.
Niin hieno juttu kun internet onkin, niin niin hienoa olisi vieraantua siitä täysin. Istua sitten vaikka yksin Succesissa ja juoda kahvia. Puhua kolmannesta maailmasta mielummin kuin elää
toisessa elämässä.
Kävellä ystävän kanssa kadulla jossa asun. Vierailla kotona mielummin kuin katsoa paikka Google Mapseistä ja esitellä kotia liitetiedostoissa. Valokuvatkin olisivat taas paperisia.
Jos joka päivä soittaisi yhdelle kaverille ja vain kysyisi:
mitä sinulle kuuluu?Kenelle sinä soittaisit? Kenet tapaisit?
Tunnisteet: elämä, internet, yhteiskunta
