Muistan joskus lukeneeni unikirjasta, että talo unessa symboloi unennäkijää itseään. Mitä mahtaa kertoa se, että minun talossani on lasiseinät, ei verhoja eikä ovea saa lukkoon. Liekö sitten ihme, kun paikalle paukkaa joku psykopaatti sisälle pyrkimään. Taas viime yönä.

Eilen kävin psykologin vastaanotolla. (En siis näiden unien takia, tarkennettakoon.) Kumma juttu: vaikka pitää ihan soveliaana että itse on paikalla, jotenkin sitä pälyilee odotushuoneessa muita ja miettii mitä vikaa niissä on. Hullut.

Oli masennukset ja syömishäiriöt miten muotia tahansa, on mielensairaus edelleen jonkinmoinen tabu. Rapakon takana terapeutilla käynti on pikemmin sääntö kuin poikkeus, täällä ihmisen täytyy suunnilleen olla toimintakunnoton ennen kuin uskaltautuu menemään kallonkutistajan pakeille. Ja siltikin sitä vähättelee. "En mä oikeastaan ole sairas, on vain ollut vähän huono olo, pikkuisen vain olen tehnyt sellaista, joskus vain olen ajatellut niin. Pikkuisen vain."

Eipä silti että itsekään alkaisin suvaitsevaisuuden lähettilääksi tässä asiassa. Ei tulisi mieleen todeta työpaikalla että "mä lähden nyt psykologille, tulen takaisin tunnin päästä". Ehkä sitten joskus. Sitten, kun haluan saada potkut.

Posted by Anonyymi on tiistaina, syyskuuta 11, 2007 at 6:52 ap. | Permalink