Nukun aamulla liian pitkään. Sammutettuani vahingossa herätyskellon ja nukahdettuani muistivihko ja kynä kädessä herään lopulta nähtyäni unta toisiaan tappavista koulutytöistä. Unessa lukittauduin vessaan ja korvani sulivat. Ei liene yllättävää, etten tämän jälkeen uskalla enää jatkaa uniani. Piirrän pari kuvaa ja kirjoitan runon punahilkoista, jotka syövät susia.

Sitten lähden kouluun. Kerrostalon aulassa eteismatolla on euron kolikko. Laitan sen taskuuni. Mietin, onkohan kyseessä rehellisyystesti. Astun ulos. Päässäni alkaa soida Käpy selän alla -leffan alussa soiva Laulu rakastamisen vaikeudesta. Muistan sanoista vain alun: "On tässä kaupungissa vaikeaa, kun jonkun löytää jota rakastaa...". Pätkä soi päässäni koko matkan koululle. Hyräilen. Ajattelen nuorta Kristiina Halkolaa ja rakoa sen etuhampaiden välissä.

Koululla havaitsen luennon perutuksi, kun alkoholisoitunut opettaja ei "äkillisen sairastumisen" takia saavu paikalle. Kanslisti ei tiedä asiasta mitään. Kotimatkalla on tässä kaupungissa jälleen vaikea-a-a. Siwan kohdalla näen oranssin nallekarkin lumihangessa. En ota sitä.

Mitä tekemistä näillä asioilla on keskenään ja miksi kerron kaiken tämän? En minä tiedä. Ei kai tarinoiden tarvitse aina olla järkeviä. Kysykää vaikka Daniil Harmsilta.

Posted by Anonyymi on keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006 at 10:30 ap. | Permalink