Ameeba: nami nami
Lähetin juuri sähköpostia Marco Bjurströmille. No joo joo, juuri sille Marcolle. Eikä tämä ole mikään vitsi. Heppu ei siis ole henkilökohtainen bestikseni, vaan kävin männä viikolla haastattelemassa häntä. Nyt lähetin jutun kommentoitavaksi ja paniikki iski. Mitä jos setä suuttuu? Jos se sanoo ettei sitä saa julkaista? Argh.
Itse haastattelu sujui mallikkaasti. Vaikkakin amatöörimäisyydestäni johtuen kysyin urpoja kliseekysymyksiä, suhtautui haastateltava oikein kohteliaasti. Harvoin näkee myöskään haastateltavia, jotka osaavat poseerata niin ammattimaisesti. Miestä ei todellakaan tarvinnut alkaa kääntelemään ja vääntelemään tai hymyä houkutella esiin.
Sitäpaitsi, Marco vaikutti oikeasti fiksulta, ei lainkaan sellaiselta hömpältä naminamimieheltä kuin mediasta voisi päätellä. Yritin kirjoittaa jutun, joka ei olisi niin kliseinen. Tuloksena oli kummallinen reportaasin, henkilöhaastattelun ja puffijutun sekoitus. Itselleni ominaiseen tapaan yritin vielä rivien välistä saarnata hyvien elämäntapojen puolesta.
Ei ollut ainoa juttu tällä viikolla, jonka epäilen menneen hieman yli. Kirjoitin hirmuisen alleviivaavan moralistisen ja poleemisen pääkirjoituksen. Senkin kohtalo epäilyttää. Saanko ensi viikolla mädistä tomaateista? Pitäisikö sitä kuitenkin vähän pehmentää?Argh kertaa kaksi.
Juttujen tarkastamisen suhteen haastateltavia on kahdenlaisia. Toiset korjaavat mahdolliset asiavirheet ja toteavat jutun olevan muuten ok. Sitten ovat olemassa ne tyypit, jotka lähettävät tekstin takaisin versiona, joka vilisee punaisia korjauksia. Jotkut kirjoittavat jopa jutun uusiksi. Eräskin ylitarmokas tyyppi oli laittanut koko jutun rakenteen uusiksi, ja lähetti takaisin kaksi vaihtopehtoista versiota. Täsmennettäköön, että suurin osa korjauksista ei ollut asiavirheitä, vaan lähinnä sisältöön liittyviä.
En tiedä vielä kumpaan tyyppiin Marco kuuluu. Tai onko hän kenties kolmostyyppiä, joka kieltää tyystin moisen soopan julkaisun? Ja mitä sitten teen? Lehti menee painoon maanantaina.
Mutta pahin susi toimittajalle on kuitenkin toinen toimittaja. Tällä viikolla kirjoitin jutun eräästä kirjailijasta, joka sattumoisin on myös erään lehden päätoimittaja. Hän ei halunnut paitsi tarkastaa juttua, myös nähdä sen pdf:nä, että näkisi millainen taitto siinä on. En taida olla ainoa kontrollifriikki tällä alalla.
Itse haastattelu sujui mallikkaasti. Vaikkakin amatöörimäisyydestäni johtuen kysyin urpoja kliseekysymyksiä, suhtautui haastateltava oikein kohteliaasti. Harvoin näkee myöskään haastateltavia, jotka osaavat poseerata niin ammattimaisesti. Miestä ei todellakaan tarvinnut alkaa kääntelemään ja vääntelemään tai hymyä houkutella esiin.
Sitäpaitsi, Marco vaikutti oikeasti fiksulta, ei lainkaan sellaiselta hömpältä naminamimieheltä kuin mediasta voisi päätellä. Yritin kirjoittaa jutun, joka ei olisi niin kliseinen. Tuloksena oli kummallinen reportaasin, henkilöhaastattelun ja puffijutun sekoitus. Itselleni ominaiseen tapaan yritin vielä rivien välistä saarnata hyvien elämäntapojen puolesta.
Ei ollut ainoa juttu tällä viikolla, jonka epäilen menneen hieman yli. Kirjoitin hirmuisen alleviivaavan moralistisen ja poleemisen pääkirjoituksen. Senkin kohtalo epäilyttää. Saanko ensi viikolla mädistä tomaateista? Pitäisikö sitä kuitenkin vähän pehmentää?Argh kertaa kaksi.
Juttujen tarkastamisen suhteen haastateltavia on kahdenlaisia. Toiset korjaavat mahdolliset asiavirheet ja toteavat jutun olevan muuten ok. Sitten ovat olemassa ne tyypit, jotka lähettävät tekstin takaisin versiona, joka vilisee punaisia korjauksia. Jotkut kirjoittavat jopa jutun uusiksi. Eräskin ylitarmokas tyyppi oli laittanut koko jutun rakenteen uusiksi, ja lähetti takaisin kaksi vaihtopehtoista versiota. Täsmennettäköön, että suurin osa korjauksista ei ollut asiavirheitä, vaan lähinnä sisältöön liittyviä.
En tiedä vielä kumpaan tyyppiin Marco kuuluu. Tai onko hän kenties kolmostyyppiä, joka kieltää tyystin moisen soopan julkaisun? Ja mitä sitten teen? Lehti menee painoon maanantaina.
Mutta pahin susi toimittajalle on kuitenkin toinen toimittaja. Tällä viikolla kirjoitin jutun eräästä kirjailijasta, joka sattumoisin on myös erään lehden päätoimittaja. Hän ei halunnut paitsi tarkastaa juttua, myös nähdä sen pdf:nä, että näkisi millainen taitto siinä on. En taida olla ainoa kontrollifriikki tällä alalla.
Lähetä kommentti