Eilen katsoin tovin Suomen neito -kisaa. Missikisat ovat kaikessa campiydessään viihdyttävyyden ja nolouden häilyvillä äärivesillä. Arkiasuista ja uimapukukierroksesta vielä selvisin, mutta tyttöjen haastattelut. Huh. Siinä vaiheessa oli vaihdettava kanavaa, sillä on myötähäpeänsietokyvyllänikin sentään joku raja. Ihmettelin myös sitä, miksi nuorista tytöistä täytyy tehdä meikillä ja puolimetrisellä tukkalaitteella nelikymppisten kotirouvien näköisiä. (Ja eikö niillä muka tule siitä tekohymyn vääntämisestä posket kipeäksi?)

Joku muukin on harjoitellut hymyilemistä tänään. Ensin hississä. Sitten hammaslääkärin vessassa. Yliopiston käytävällä. Oman peilin edessä. Ja tunnustellut kielellä, mitä ihmeen sileitä palikoita suussani on. Äsken söin porkkanan, ja oli pakko käydä tarkastamassa taas peilistä, eikö muka hampaisiin jäänyt mitään kiinni.

Mahtavaa. Rautakausi on päättynyt. Seuraavaksi aion testata miltä tuntuu pussailu ilman metallivirityksiä suussa.

Posted by Anonyymi on maanantaina, elokuuta 14, 2006 at 11:57 ap. | Permalink