Oopa: kuuntelemisen taito
Viime aikoina on tullut tehtyä studiosa paljon tuotekuvia. Osa nopeita räpsyjä, osa kohtalaisen hiottua kamaa. Ns. "normaalin kansalaisen" on vaikea sanoa tuotekuvasta mitään - siis tekniikasta ja sen sellaisesta. Koska itse olen taas kuvannut lähinnä lehtikuvaa, niin oman kehityksen kannalta olisi hyvä saada välillä asiallista palautetta studiokuvista ulkopuoliselta ammattilaiselta. Tänään sain.
Nyt sitä taas näkee omat kuvat ihan eritavalla. Taas on pää pystyssä ja silmät auki. Ennen olisin varmaan itkenyt palautteesta, mutta aikuistumisen ja henkisen kehityksen myötä sitä osaa ottaa kritiikin asiallisesti vastaan. Ei siis ota itkuraivareita, vaan kunnioittaa ammattilaisen mielipiteitä ja ottaa niistä opiksi.
Kuten sanottua: tässä elämässä olen oppinut eniten kuuntelemalla ja katselemalla.

Tunnisteet: omat jutut, työ, valokuvaus
Lähetä kommentti