Oopa: Ihan tavallisessa maailmassa
Perkeleen amerikkalaiset, jotka ovat muokanneet vanhat highschool-vuosikirjansa digitaalisiksi näyteikkuinoiksi ja muistitauluiksi. Nettiyhteisöt ovat nyt se juttu. Ircgalleria, maispeis, feisbook ja niin edelleen.
Viestit kulkevat mesen, taskumesen ja irc-kanavien kautta. Minä halauaisin nähdä ja kuulla kavereistani, en vain lukea.
Facebookkin minua ette saa, ja Myspace-sopimuksen sanon kohta irti. Messengeriä en enää päivitä, joten eiköhän se kohta lopeta toimintansa. Keskustelufoorumeista olen myös poistanut tunnuksia.
Minut saa kiinni puhelimesta. Minä haluan tavata kavereitani kahviloissa, en portaaleissa. En suostu enää vastaamaan siviilisähköposteihin, joita en tosin enää saa. Kavereiden lähettämät meilit ovat pyyntöjä ketjukirjekilpailuihin. En osallistu.
Niin hieno juttu kun internet onkin, niin niin hienoa olisi vieraantua siitä täysin. Istua sitten vaikka yksin Succesissa ja juoda kahvia. Puhua kolmannesta maailmasta mielummin kuin elää toisessa elämässä.
Kävellä ystävän kanssa kadulla jossa asun. Vierailla kotona mielummin kuin katsoa paikka Google Mapseistä ja esitellä kotia liitetiedostoissa. Valokuvatkin olisivat taas paperisia.
Jos joka päivä soittaisi yhdelle kaverille ja vain kysyisi: mitä sinulle kuuluu?
Kenelle sinä soittaisit? Kenet tapaisit?
Viestit kulkevat mesen, taskumesen ja irc-kanavien kautta. Minä halauaisin nähdä ja kuulla kavereistani, en vain lukea.
Facebookkin minua ette saa, ja Myspace-sopimuksen sanon kohta irti. Messengeriä en enää päivitä, joten eiköhän se kohta lopeta toimintansa. Keskustelufoorumeista olen myös poistanut tunnuksia.
Minut saa kiinni puhelimesta. Minä haluan tavata kavereitani kahviloissa, en portaaleissa. En suostu enää vastaamaan siviilisähköposteihin, joita en tosin enää saa. Kavereiden lähettämät meilit ovat pyyntöjä ketjukirjekilpailuihin. En osallistu.
Niin hieno juttu kun internet onkin, niin niin hienoa olisi vieraantua siitä täysin. Istua sitten vaikka yksin Succesissa ja juoda kahvia. Puhua kolmannesta maailmasta mielummin kuin elää toisessa elämässä.
Kävellä ystävän kanssa kadulla jossa asun. Vierailla kotona mielummin kuin katsoa paikka Google Mapseistä ja esitellä kotia liitetiedostoissa. Valokuvatkin olisivat taas paperisia.
Jos joka päivä soittaisi yhdelle kaverille ja vain kysyisi: mitä sinulle kuuluu?
Kenelle sinä soittaisit? Kenet tapaisit?
Tunnisteet: elämä, internet, yhteiskunta
Sori muru, oon nyt kyllä ollut niin kiireinen muuton ja muun vuoksi, etten ole ehtinyt pitää yhteyttä juuri kehenkään. Mutta pian!
Posted by
Mari(nadi) Koo |
9:10 ip.
Pian on kaunis tekosyy, vaikka en minäkään ihan syytön oli.
Metsäprinsessakaan ei vastannut puhelimeen.
Posted by
oopa |
9:25 ip.
Onhan se totta etta kavelyretkeä tai kahvisessiota kaverin kanssa ei voita mikään ja yhteydenpidon rajoittaminen "oikeaan" maailmaan on ihan hyva tavoite ja kertakaikkiaan kaunis ajatus. Mutta kaikilla eivät rakkaimmat ystävät tai perhe ole asuinkaupungissa ja usealla ovat jopa eri maassa. Jos yhteistä "naama-aikaa" on kaksi viikkoa vuodessa, facebookit sähköpostit ja blogit (ovathan nämäkin nettiviestintää vai mitä?) ovat oikeasti hyviä ja monipuolisia yhteydepitovälineitä. Jos ei nettiä niin mitä sitten? Tekstareitako?
-London-
Posted by
Anonyymi |
2:55 ap.
Kerrassaan rakastettava postaus. Tunne on muualla, vaikka postikortissa.
Posted by
Anonyymi |
2:23 ap.
Oopa, olet sankarini. Mulle ei ole kukaan soittanut kohta kahteen kuukauteen. Olen jo harkinnut, että puhelimen voisi ottaa omaan käteen.
Posted by
Anonyymi |
12:28 ip.
¿Que? Suloista, jos olet koittanut rimpauttaa. Työpuhelimestako? Viitsin vain harvoin vastata hämäränumeroihin.
Posted by
Metsäprinsessa |
9:55 ip.
Lähetä kommentti