Neiti A: Se hiukan äänekkäämpi lasersoturi
Ai että. Perjantaina tuli testattua työporukan kanssa Megazonen laser-kaupunkisotaa tai Ultimate Laser Adventurea, kuten ehkä joku sanoo. Homman nimi oli siis se, että porukka jaetaan joukkueisiin ja mennään pimeään, sokkeloiseen halliin laseraseiden kanssa ja yritetään osua lähinnä niihin vastapuolen pelaajiin, koska omiin osumisesta saa miinusta. Myös toisten tukikohtien valloitusta on mahdollista harrastaa.
Meidän 11 hengen porukassa oli neljä miestä ja jotenkin kummasti arpa osui niin, että kaikki miehet päätyivät samaan joukkueeseen. Tällä joukkueella oli lisäksi yhden lasersoturin ylivoima. Reilua, eikö totta? Siitä huolimatta voin sanoa, että joukkueemme taisteli varsin urheasti, vaikka ensimmäiset viisi minuuttia menikin lähinnä omiin ampuessa.
Kaikkein vittumaisinta oli se, kun oli osoitellut jonkun miehen selkää nurkan takaa jo viiden laukauksen verran ja siitä huolimatta joutui aina itse osumien kohteeksi. Ehkä siitä armeijasta todella on jotain hyötyä. En tainnut muutenkaan ollut kaikista salamyhkäisin soturi, sillä yllättävien hyökkäysten kohteeksi joutuminen päättyi yleensä aina kiljumiseen ja/tai kiroiluun, joten vastapuolen pelaajien ei ollut kovin hankala tietää, missä minä kulloinkin menen.
Mutta voi pojat, että oli hauskaa. Peli kesti 25 minuuttia ja siinä ajassa kaikki saivat päälle kunnon hien päälle. Vaikka siis säännöissähän sanottiin, että juokseminen, ryntäily, ryömiminen ja syöksyminen on kielletty. Pah, sanoin minä ja melkein kaadoin Noumannin kanssa ryntäillessäni yhden seinän.
Ai niin, kannattaa muuten huomata, että lasersodassa liian hyvä hammashygienia voi kostautua, sillä vitivalkoiset hampaasi suorastaan hohkaavat virnistellessäsi uv-valojen loisteessa. Tämä voi muodostua ongelmaksi. Toisaalta oman joukkueen pelaajat tunnistavat sinut helposti.
Meidän 11 hengen porukassa oli neljä miestä ja jotenkin kummasti arpa osui niin, että kaikki miehet päätyivät samaan joukkueeseen. Tällä joukkueella oli lisäksi yhden lasersoturin ylivoima. Reilua, eikö totta? Siitä huolimatta voin sanoa, että joukkueemme taisteli varsin urheasti, vaikka ensimmäiset viisi minuuttia menikin lähinnä omiin ampuessa.
Kaikkein vittumaisinta oli se, kun oli osoitellut jonkun miehen selkää nurkan takaa jo viiden laukauksen verran ja siitä huolimatta joutui aina itse osumien kohteeksi. Ehkä siitä armeijasta todella on jotain hyötyä. En tainnut muutenkaan ollut kaikista salamyhkäisin soturi, sillä yllättävien hyökkäysten kohteeksi joutuminen päättyi yleensä aina kiljumiseen ja/tai kiroiluun, joten vastapuolen pelaajien ei ollut kovin hankala tietää, missä minä kulloinkin menen.
Mutta voi pojat, että oli hauskaa. Peli kesti 25 minuuttia ja siinä ajassa kaikki saivat päälle kunnon hien päälle. Vaikka siis säännöissähän sanottiin, että juokseminen, ryntäily, ryömiminen ja syöksyminen on kielletty. Pah, sanoin minä ja melkein kaadoin Noumannin kanssa ryntäillessäni yhden seinän.
Ai niin, kannattaa muuten huomata, että lasersodassa liian hyvä hammashygienia voi kostautua, sillä vitivalkoiset hampaasi suorastaan hohkaavat virnistellessäsi uv-valojen loisteessa. Tämä voi muodostua ongelmaksi. Toisaalta oman joukkueen pelaajat tunnistavat sinut helposti.
Tunnisteet: elämä, pelit, suosittelen
Lähetä kommentti