Ameeba: Ranta kosketti kyynikkoa
Kummallista. Paskasta elokuvasta tai näytelmästä on helppo listata asioita, joiden takia piti sitä huonona, mutta hyvästä tekeleestä ei joskus pysty sanomaan muuta kuin että yksinkertaisesti piti siitä. Hyvän merkki on ainakin se, että sama teos saa itkemään, nauramaan ja ajattelemaan. Näin teki Akseli Ensemblen Ranta viime viikonloppuna Linnateatterissa.
Olin aika skeptinen sen suhteen, että Malmivaaran ja Edelmannin sisällään pitävä teatteripätkä voisi olla hyvä, mutta meikäläiseen kyllä osui ja upposi täysin. Sitä pahamaineista nykyteatteriakin voi tehdä ilman, että se on pelkkää postmoderneilla kliseillä lastattua tekotaiteellista paskaa. Tragikomiikka on vaikea laji, mutta toimiessaan se puree.
Ei muuta. Piste.
Olin aika skeptinen sen suhteen, että Malmivaaran ja Edelmannin sisällään pitävä teatteripätkä voisi olla hyvä, mutta meikäläiseen kyllä osui ja upposi täysin. Sitä pahamaineista nykyteatteriakin voi tehdä ilman, että se on pelkkää postmoderneilla kliseillä lastattua tekotaiteellista paskaa. Tragikomiikka on vaikea laji, mutta toimiessaan se puree.
Ei muuta. Piste.
Lähetä kommentti