oopa: seuraava kirjoitus kertoo elokuvasta
Ensinnäkin olen ollut intohimoinen Kaurismäki-fani aina siitä lähtien, kun näin pienenä poikana ensimmäisen kerran Varjoja Paratiisissa televisiosta. Roskakuski Nikanderin roolihahmo teki suuren vaikutuksen. Ja ei ollut Pellonpäässäkään vikaa. Mies vailla menneisyyttä toi Akille vihdoin sen suosion, jonka hän oli ansainnut tekemällä ja uskomalla omaan juttuunsa 100%. Kunnia siitä Akille.
No miten sitten Laitakaupungin valot? Ensimmäistä kertaa Akin elokuvassa vanha maailma kohtaa uuden. Ruoholahden lasikorttelit sekoittuvat vanhaan tiiilikantaiseen arkkitehtuuriin silmiin pistävällä tavalla. Päähenkilöillä on vanhat autot, mutta ympäristössä on silti myös kaikkea uutta. Lavastetut tilat ovat kuitenkin hyvin kaurismäkeläisiä, vaikka pahiksen asunnossa onki uusi B&O stereojärjestelmä.
Laitakaupungin valot on tarina. Se kuvaa yhden tarinan suuressa maailmassa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Vanhemmat Aki Kaurismäen elokuvat ovat olleet enemmän maailman ja arvojen kertomista - niihin samastuneiden henkilöhahmojen kautta. Nyt pureudutaan siihen, mitä yksinäiselle teollisuusvartija Koistiselle kerran tapahtui. Onneton tarina, mutta toivoa on. Ei tosin yhtä paljon kuin edellisessä mestariteoksessa. Monellakin tapaan Laitakaupungin valot ei siis ole yhtä moniulotteinen.
Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikka hieman ennalta-arvattava. Toisaalta pettämätön tyyli tehdä elokuvaa, luoda kohtauksia ja maailmankuvaa tekee Kaurismäestä todellisen mestariohjaajan. Nuoret näyttelijät (Euroopan paras naisnäyttelijä Kati Outinen on siirtynyt kaupankassaksi elokuvassa) Janne Hyytiäinen ja Maria Järvenhelmi tekevät uskottavan suorituksen. Hyytiäinen ei matki Pellonpäätä, Järvenhelmi ei Outista, vaan kumpikin tekevät oman suorituksensa. Se on kunnioitettavaa.
Innolla odotan tekeekö Aki vielä elokuvia. Niin ja kannattaa myös penkoa kirjaston arkistoista Kaurismäkien veljesten esikoinen: Valehtelija.
No miten sitten Laitakaupungin valot? Ensimmäistä kertaa Akin elokuvassa vanha maailma kohtaa uuden. Ruoholahden lasikorttelit sekoittuvat vanhaan tiiilikantaiseen arkkitehtuuriin silmiin pistävällä tavalla. Päähenkilöillä on vanhat autot, mutta ympäristössä on silti myös kaikkea uutta. Lavastetut tilat ovat kuitenkin hyvin kaurismäkeläisiä, vaikka pahiksen asunnossa onki uusi B&O stereojärjestelmä.
Laitakaupungin valot on tarina. Se kuvaa yhden tarinan suuressa maailmassa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Vanhemmat Aki Kaurismäen elokuvat ovat olleet enemmän maailman ja arvojen kertomista - niihin samastuneiden henkilöhahmojen kautta. Nyt pureudutaan siihen, mitä yksinäiselle teollisuusvartija Koistiselle kerran tapahtui. Onneton tarina, mutta toivoa on. Ei tosin yhtä paljon kuin edellisessä mestariteoksessa. Monellakin tapaan Laitakaupungin valot ei siis ole yhtä moniulotteinen.
Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikka hieman ennalta-arvattava. Toisaalta pettämätön tyyli tehdä elokuvaa, luoda kohtauksia ja maailmankuvaa tekee Kaurismäestä todellisen mestariohjaajan. Nuoret näyttelijät (Euroopan paras naisnäyttelijä Kati Outinen on siirtynyt kaupankassaksi elokuvassa) Janne Hyytiäinen ja Maria Järvenhelmi tekevät uskottavan suorituksen. Hyytiäinen ei matki Pellonpäätä, Järvenhelmi ei Outista, vaan kumpikin tekevät oman suorituksensa. Se on kunnioitettavaa.
Innolla odotan tekeekö Aki vielä elokuvia. Niin ja kannattaa myös penkoa kirjaston arkistoista Kaurismäkien veljesten esikoinen: Valehtelija.
Paskoja elokuvia, kaikki tyynni. Muutama hyvä kohtaus. Siinä kaikki.
Posted by
OptimusPrime |
2:45 ip.
Lähetä kommentti