Minulla on paita, jossa lukee I love nerds. Eräänä aivan tavallisena päivänä menin nörttirakkautta julistava paita päälläni kouluun. Arvaamattomin seurauksin. Pian sain sähköpostia opiskelukollegalta, johon paitani oli tehnyt vaikutuksen. Hän oli paidan innoittamana kirjoittanut nörttiytensä tarinan, jonka lähetti minulle. Eikä siinä mitään. Se oli sangen sympaattista. Taisipa olla jopa ensimmäinen kerta, kun tulin elämässäni toimineeksi kenenkään muusana.

Seuraavan kohtaamisen jälkeen sain taas sähköpostia. Tällä kertaa koska "jos nainen on kaunis hän ansaitsee kuulla sen". Niin, ehkä JOS nainen on kaunis. Ja jos nainen on normaali nainen. Minun mielestäni se oli sangen ahdistavaa. Sitäpaitsi, jos on jotain sanottavaa, sen voisi sanoa kasvotusten. Tai edes sanoa moi, eikä vain lähetellä sähköpostia.

En ole pitänyt nörttipaitaa sittemmin.

Armaan ystäväni Annan äidillinen toteamus tarinaan oli tämä: mitäs pidät sellaista paitaa, jos et kerran tarkoita sitä. Niin, mitäs.

Mutta nyt päästään asiaan: tänään minä rrrrrakastan nörttejä! Oikeasti! Paljon! Haluan halata kaikkia maailman nörttejä! Ja etenkin sitä kilttiä ja avuliasta digipainon setää. Sen sijaan yliopiston nuivalle ATK-tuelle sanoisin, ettei sitä pitäisi kutsua tueksi vaan ahdistueksi. (Kerrankos sitä ihminen tunnuksensa unohtaa. Ja miten niin ei saa tulostaa muuta kuin opinnäytteitä, prkl!)

Nörttipaita kuuluu jälleen puvustooni.

Posted by Anonyymi on perjantaina, maaliskuuta 17, 2006 at 11:35 ap. | Permalink