Tarina itsessään ei ole kummoinen kielletyn rakkauden tarina, mutta Ledgerin ja Gyllenhaalin vahvat tulkinnat ja upeat maisemakuvat pitävät mielenkiinnon yllä lähes loppuun asti. Puolituntia pois pituutta, ja elokuva olisi ollut genressään täydellisyyttä hipova.

* * * *

Mutta mitä ajatteli kaltaiseni, liberaali-heteromies, katsoessaan elokuvaa poikienvälisestä ystävyydestä?

Homoilukohtaukset olivat hyvällä maulla toteutettuja ja siten ne aiheuttivat vain pientä punastelua. Eniten jäin pohtimaan sitä, miksi maailma ei hyväksy rakkautta yli rajojen, sillä eihän se oikeasti ole keneltäkään pois jos ihmiset ovat onnellisia? Ja miltä se tuntuu, kun rämpii elämänsä läpi yrittäen pärjätä ja olla edes joskus onnellinen, ja lopuksi huomaakin että on ihan yksin. Se on väärin. Siten rakastakaa ja ottakaa rakkautta vastaan, homot ja heterot, sillä se tie vie onneen. Matkalle pitää ottaa mukaan aimo ripaus anteeksiantoa ja muistaa, että täydellisiä ihmisiä ei ole.