Tähän ikään asti olen onnistunut elämään illuusiossa, että elämän pitäisi olla jotenkin viihdyttävää. Ainakin siihen pitäisi pyrkiä. Mutta päivien ja iltojen kuluessa verkkaisesti, on täällä Hellsingissä ollut aikaa ihmetellä ja todeta josko noin sittenkään.

Vaikka minulla periaatteessa on pullat ihan mukavasti uunissa, siisti sisätyö luovassa ympäristössä (ei tosin koske vielä minua) ja nainen ketä oikeasti rakastan enemmän kuin mitään muuta(hän tosin Turussa), tunnen itseni keväisin surulliseksi ja tai masentuneeksi. Ja kun tarkemmin ajattelen, niin olin muistaakseni 13-14 vuotias, kun tajusin että "vittu kun vituttaa". Siitä asti on siis vituttanut. Välillä vähemmän, välillä enemmän (keväisin siis vituttaa eniten, en tosin tiedä miksi).

Mutta vitutuksessa on yksi hyväkin puoli. Silloin olen luovimmillani. Ajatukset sinkoilevat ja ideoita putkahtelee liukuhuhnalta. Vitutus pakottaa pyristelemään eteenpäin. Mutta kun pyristely ei auta ja huomaa että ihmisiä ympärillä ei kiinnosta, vituttaa kahta enemmän ja kierre on syntynyt.

Eilen kirjoitin kolme lyhyttä käsikirjoitusta, tarinallisia musiikkivideoita. Inspiraatiota hain Crashista, Liekistä, Air:sta ja Gipsy Kingsistä. Ekasta tuli hieman ällö, mutta jollain tapaa koin sen koskettavaksi. Kaksi jälkimmäistä ovat mielestäni vallan helkutin hyviä. Työn alla on myös yksi pidempi käsikirjoitus, siitäkin tulee kyllä helkutin hyvä, kunhan saan sen kasaan. Mutta ketä kiinnostaa, vittu kun vituttaa.

Tunnustus: En oleta, että täältä löytäisin foorumini, saati paljastaisin kullanarvoiset ideani, mutta johonkin sitä pitää purkautua. Tälläkinkertaa sinä olit uhri.

Posted by OptimusPrime on torstaina, maaliskuuta 02, 2006 at 2:08 ip. | Permalink