torstaina, maaliskuuta 27, 2008

hna: Roska päivässä

Uusimmassa Pirkka-lehdessä oli juttu siitä miten me keskivertoihmiset ja etenkin me länsimaiset keskivertoihmiset kulutamme noin 40 tonnia kaikkea materiaa vuodessa. Per naama. Ottaahan se päähän ja aiheuttaa päänvaivaa, kun …kaikkea. Pitäisi miettiä paremmin, enemmän ja tarkemmin mitä hankkii, milloin hankkii, mistä hankkii, miksi hankkii… En itse ole mikään pyhimys, vaikka meillä jätteet koetetaan kierrättää mahdollisimman pitkälle arjessa.

Mutta enemmän kuin se, etten tiedä onko biojätteen kierrätyslaitos taas kunnossa ja toiminnassa, minua jopa ketuttaa tulevan kesän (kesällä tämä mopo karkaa kansamme käsistä) tuoma roska määrä puistoissa ja pusikoissamme. Yleisin jäte mikä löjuu kaikkien iloksi taitaa olla "skalpeerattu" mäyräkoiran raato. Mutta urpompaa ja suorastaan anaalista on heitellä rikki lasisia pulloja.

Nyt myös pienen kävelemään opettelevan kesätaaperon äitinä, koiran omistajana ja flipfloppien vannoutuneena käyttäjänä lasisirut ovat helevetistä! Koska aina vieläpä löytyy joku, joka keräisi ja kauppaan kantaisi pullot ilomielin. Mutta eeeeiii! Joidenkin (ja aivan liian) monen päähän tämä ei edes osu eikä uppoa.

Ne pilaa fiiliksen, ne pilaa usein päivän, joskus viikkoja. Kun etsit piknikpaikkaa ja joudut toteamaan, että roskien sekaan ei vaan viittis tai kun kiikutat koiraa tikattavaksi.

Meidän (minun ja extendeedfamilyn) pikniksettiin kuuluu aina omat roskikset ja kaksin kappalein tuhkakuppejakin. Tosin täst' lähin tupakoida pitää noin 50 metrin päässä piknikpaikasta. Sen määrää varmaan joku laki. Meidän jäljiltä vaikkapa vappuna Kaivarissa se kohta on puhtaampi kuin tullessa. Se on sellainen periaatekysymys, joka erottaa Järkevät ja edes hieman fiksummat typeryksistä. Ihan on turha alkaa pillaa tai mutkuttelemaan.

Koska niin se vain kuuluu olla, että omat jäljet siivotaan! Eikö kotona ole opetettu?! Se ei ole sama ja se ei mene niin, että "joku muu sen siivoo". Ei v mene! Ja harvoin mekään mitenkään ihan selvin päin mistään piknikiltä ollaan lähdetty. Niin siis viime kesää ei lasketa, kun silloin olin vaan hormoonihumalassa ja nk. eväät kulki muuten vaan mukana. Mutta pointtina; humala ei ole tekosyy. Sitten kun hukkaa viinansa, voi vedota siihen ettei kykene siivoamaan jälkiään. Ja ne jäljet vaan siivotaan jo ennen kuin aletaan olemaan ihan bottomsup.

Ja loppuun sananen vielä ylipäätään siitä, että ei jaksa kantaa roskia lähimpään roskikseen. Tippuisivatpa kätesikin yhtä helposti kuin roskat näpeistäsi, Sinä Ihmisroska.

Minä korjasin tänään (taas) karkkipapereita talon edessä. Onhan se liikaa sinänsä, mutta roska päivässä tekee asuinympäristöstä juuri sen verran viihtyvämmän. Tässä mitään napolilaisia olla! Eikä napolilaisiksi tulla!

Tunnisteet: , , ,

tiistaina, heinäkuuta 24, 2007

Ameeba: Kesäkaamos

Sanotaan, että suomalaiset ovat kansanluonteeltaan hieman maanisdepressiivistä väkeä. Talvella kärsitään pimeydestä, nukutaan liikaa, syödään liikaa ja juodaan liikaa. Mökötetään omissa ekologisissa lokeroissa, kuunnellaan musiikkia, jonka sanoitukset ovat tyyppiä "tapoin lapset ja kirveskin meni rikki" ja kirjoitellaan itsetuhoisia runoja. Kesällä sitten näistä örkeistä kuoriutuu aivan uusia lajikkeita. Musta poolopaita vaihdetaan kukkamekkoon, kirmataan niityllä alasti päivänkakkaroita keräämässä, riekutaan ties millä kesäkekkereillä, vietetään häitä ja lisäännytään. Manian vallassa juostaan paikasta toiseen, ja kun aurinko vähänkin pilkahtaa, maataan nurmikolla, oli sitten lämmintä 15 tai 30 astetta.

Allekirjoittaneen ohjelmoinnissa on mennyt jotain vikaan. Nyt on kesä, valoisaa, loma ja sitä rataa, mutta olo on synkempi kuin pimeimpinä talvikuukausina. Ai miksi? No, en todella tiedä. Jokin on mennyt pahasti vikaan, ehkä serotoniinit, dopamiinit ja muut tyypit ovat lähteneet lomalle ja jättäneet pääkoppani heitteille. Kesä tuli, mutta kaamos ei lähtenyt.

Kesä ja masennus eivät vain kuulu yhteen. Tuntee väkisinkin huonoa omaatuntoa siitä, että on kesä, joka tunnetusti maassamme on lyhyt, ja loma vielä lyhyempi, ei sitä saisi tuhlata murhettumalla neljän seinän sisässä. Asiaa ei auta yhtään se, että läheiset kommentoivat tyyliin "nyt otat vain itseäsi niskasta kiinni", "sä olet vain laiska" tai "taas se teki oharit".

Yrittänyt olen, usko pois. Tahdonvoimallakin on rajansa.

Syytän kaikesta asuinpaikkaani. Turku ja surku rimmaavat liian hyvin.

Tunnisteet: ,


www.flickr.com
This is a Flickr badge showing public photos from oopa8000. Make your own badge here.
Sisäpiiri suosittelee